"Kaiketi minun täytyy, jos olen vallassanne."
"Toivoisin teidän olevan vieraani ja toverini."
"Hyvä! minä olen, sitä kun ei voi auttaa."
Rikhard ajatteli itsekseen, että hänen ystävällisyytensä olisi Lotharin puolelta ansainnut sydämmellisempääkin vastakaikua, ja kun ei Lotharin vastaus kehoittanut häntä pitempiin puheihin, vei hän prinssin vuoteelleen, heti kun hän oli tarpeekseen lämmitellyt.
Yhdestoista luku.
Kuten vapaaherra oli ennustanut, saatiin talossa nyt enemmän rauhaa, Lotharin opittua tuntemaan, että hänen täytyi mukautua ja ettei kukaan välittänyt hänen uhkauksistaan. Hän oli hyvin kärttyisä ja nurpeissaan, ja otti Rikhardin kärsivällisyyden tiukalle, mutta mitään uusia puuskia ei kuitenkaan sattunut, ja jonkun ajan perästä saattoi huomata edistystä parempaan. Hän ei voinut aina kopeilla niin sävyisätä ja herttaisen hyvää luontoa vastaan kuin pikku herttuan. Ja itse se seikka, että häntä nyt pidettiin ohjissa, vaikutti häneen edullisesti, hän kun tähän saakka oli saanut kotonaan harjoittaa mitä hurjinta vallattomuutta.
Osmondinkin kuultiin kerran sanovan, että oli vahinko, kun poika ei saanut olla panttivankina koko elinaikaansa, johon herra Eerikki vastasi: "Niin, kun pääsisimme vain vaivasta kasvattaa hänet."
Pikku Carloman lakkasi kuitenkin vähitellen pelkäämästä linnan asukkaita, paitsi Hardigraa, jonka lähestyessä hän aina vapisi ja vetäysi pakoon. Hän uusi vanhan ystävyytensä Osmondin kanssa, ei hätkähtänyt enää herra Eerikin sisään astuessa, nauroi Albericin hilpeille ilveille ja istui mielellään rouva Astridan polvilla ja kuunteli hänen lauluaan, vaikk'ei ymmärtänyt sanaakaan. Mutta suurinta mieltymystä osoitti hän yhä vielä ensimmäistä ystävätään, herttua Rikhardia kohtaan. Käsi kädessä kulkivat he kaikkialla yhdessä ja Rikhard nosteli häntä jyrkissä portaissa sekä säälien hänen heikkouttaan pysyi erillään meluisista leikeistä. Hän sai Carlomaninkin ottamaan osaa opetukseen, jota kelpo isä Luukas joka perjantai- ja sunnuntai-iltapuolina antoi lapsille linnan kappelissa. Tämä hyvä pappi seisoi alttarin askelmalla lapset puoliympyrässä ympärillään: asesepän poika ja tyttö, metsästäjän pikku poika, Montémarin nuori vapaaherra, Normandian herttua ja Ranskan prinssi — kaikkia hän täällä yhtäläisesti opetti, selittäen heille asioita, joita heidän oli opittava uskomaan ja tuntemaan. Eikä Carloman niin muodoin enää ihmetellyt, miksi Rikhard piti oikeana olla hyvä vihollisilleen. Vaikkakaan hän alussa ei ollut tiedoissa vetänyt vertoja tuolle pienelle, karkeaan nahkaturkkiin puetulle metsästäjälle, näytti hän kuitenkin oppivan pyhät opetukset syvemmin kuin kukaan muu, niin — hän näytti koettavan noudattaakin niitä. Heikko terveytensä näytti ainoastaan olevan hänelle apuna saamaan paljoa paremman käsityksen niiden lohduttavasta merkityksestä, paremman kuin itse Rikhard ja Alberic. Ja isä Luukas kertoi kohta rouva Astridalle, että tällä lapsella oli pyhimyksen mieli.
Carlomanilla oli todella paljoa enemmän taipumusta syvempään ajatuselämään juuri sen vuoksi, kun hän saattoi niin tuiki vähän ottaa osaa toisten poikain leikkeihin. Kilpajuoksu pihan ympäri meni hänen voimainsa yli, raitis tuuli ylhäällä linnan harjalla vilusti ja värisytti häntä, ja äänekkäät, työläät leikit kauhistivat häntä kerrassaan. Ennen oli hänellä ollut tapana itkeä, kun Lothar sanoi, että hänen olisi parasta ajattaa tukkansa ja ruveta munkiksi; mutta nyt hän vallan tyynenä sanoi mielelläänkin rupeavansa siksi, jos hän vain voisi tulla kyllin hyväksi.
Rouva Astrida huokaili ja pudisti päätään, sillä hän pelkäsi, ettei lapsiraukka koskaan eläisi tullakseen joksikin täällä maan päällä. Vaikka erotus Carlomanin ja Rikhardin välillä oli jo alusta pitäen ollut suuri, oli se kuitenkin nyt paljoa suurempi. Rikhard oli vain kymmenvuotiaaksi harvinaisen iso ja vahva poika, oli suora ja harteva korkeankaarevine rintoineen ja kasvoi rivakasti. Carloman sitä vastoin näytti kuihtuvan, oli heikkoudesta eteenpäin kumarassa, ja hänellä oli hienot, terävät, jyrkät kasvonpiirteet sekä kalpeat, kuopallaan olevat kasvot. Hän näytti pimeässä kasvaneelta kasvilta.