Kuningas Ludvig saavutti kuolemansa pudotessaan hevosen selästä. Lothar kuoli varhaisessa nuoruudessaan ja hänessä loppui Kaarlo Suuren veltostunut aatelissuku. Ranskan valtaistuimelle nousi Hugo Capet, Rikhardin vanhan ystävän Hugo Valkosen poika. Ollen Rikhardin lanko ja varma liittolainen, kääntyi hän aina tämän puoleen saadakseen neuvoja ja apua kaikissa yrityksissään.
Rouva Astrida ja herra Eerikki olivat kauan uinuneet hiljaisissa haudoissaan. Osmond ja Alberic olivat Rikhardin uskotuimpia neuvonantajia ja parhaita sotapäälliköitä. Apotti Martti johti vielä vanhoilla päivillään Jumiègesin luostaria. Mielellään kävi Rikhard, niinkuin isänsäkin oli tehnyt, häntä siellä katsomassa puhellakseen hänen kanssaan ja nauttiakseen rauhaisassa luostarissa virkistävää lepoa hallitushuolien ja sodan myrskyjen jälkeen.
Ja Rikhard oli itse nyt harmaahapsinen mies kookkaine vartaloineen ja majesteetillisine ryhtineen. Hänen vanhin poikansa oli nyt vanhempi kuin hän itse oli ollut tullessaan "pikku herttuaksi". Ja isänsä unelman tavoin halusi hän viettää vanhuutensa päivät rauhassa ja yksinäisyydessä.
* * * * *
Muutamana kesäiltana sattuu niin, että herttua Rikhard istui tuon valkopartaisen apottivanhuksen rinnalla galleriassa luostarin portin edessä, katsellen mailleen menevää aurinkoa, jonka vienot säteet valaisivat pylväitä ja holvikaaria. He puhelevat keskenään Rouenin hautajaisista ja hopea-avaimesta, sillä apotin suurin ilo on vieläkin kertoa kertomasta päästyä kaikista Wilhelm Pitkämiekan hyvistä teoista ja sanoista.
Heidän siinä istuessaan tulee luostarin portille vanha, ryppyinen ja kumarassa käyvä mies heikoin ja horjuvin, mutta kuitenkin kiireisin askelin, aivan kuin jonkun takaa-ajamana koettaen ponnistaa viimeiset voimansa turvapaikkaan ennättääkseen.
"Voiko tuommoinen vanha ja heikko mies olla pahantekijä, jota takaa ajetaan?" sanoo herttua kummastuneena.
Herttuan nähdessään välähtää pelästyksen salama vanhuksen silmistä. Hän lyö tuskaisesti kätensä yhteen ja kääntyy ikäänkuin paetakseen, mutta kun tuntee olevansa siihen kykenemätön, heittäytyy maahan Rikhardin jalkain juureen.
"Armoa, armoa! jalo, korkeasukuinen herttua!" saa hän vaan änkytetyksi.
"Nouse ylös, elä polvistu minun edessäni! En voi sallia, että mies, joka voisi olla isäni, tekee siltä tavoin", sanoo Rikhard, koettaan nostaa häntä seisoalleen. Mutta vanha mies sanat kuullessaan päästää valittavan liikutuksen ja käyristyy kokoon yhä enemmän.