v. l. Wissihin on wiheljäinen
Surkuteltawa surulla
Ittekungin ihmis raukan
Täällä elo ja Elämä.
Eikös ihmisen elämän
Aina pidä apu lailla
Olla sodassa sohien
Maamme päällä mailmassa
Hänen päiwänsä parahat
Owat nijnkuin orjan päiwät?
v. 2. Ninkuin palwelja pahanen
Warjon luoxe wetäywi
Orja kansa odottaapi
Kurja kasakka halulla
Työnsä loppua lujasti.
v. 3. Nijn olen minä minullen
Saattanut juuri suruiset
Monet päiwät kyllä mustat
Yötä monta murheellista.
v. 4. Koskan läxingin lewätä
Panin walju wuotehelle
Nijn män sanoingin samalla:
Koskan nossen nukkumasta?
Lueskelen lailla sitten
Odottelen oiwa lailla
Koska ehto ennättäwi
Ilta tulis pitkän päiwän;
Kaiken päiwän käwellyxet
On mun ratki rawinnehet
Warsinni wäsyttänehet
Päästyäni illan päälle
Pilkkosehen pimiähän
Pilkan alta piilohoni.
v. 5. Sillä lihani lakea
Ombi paljas puetettu
Madoilla ja maan tomulla.
Aiwan olen ahwettunut
Tullut hyljyxi hywillen.
v. 6. Minun päiwani parahat
Owat lendäneet lujasti
Pojjes juossehet pikemmin
Nopeemmasti notkunehet
Kuin se syöstäwä sileä
Sukkulainen sangen nopsa,
Kulunehet kijruhusti
Ilman wähin wijwytystä.
v. 7. Muista julkinen Jumala
Että minun elämäni
On kuin tuli tuoxuwainen
Eikä silmäni sekaiset
Enää palaja periltä
Nähden hywää näkemähän.
v. 8. Ne kuin minun nyt näkewät
Ei pidä edespäin eneä
Nähdä minua misänä.
Sinun silmäs katsokohon
Mua miestä murheellista,
Sitten hukun huoletoinna
Kuolen sangen kernahasti.
v. 9. Pilwi raukeewi piangin
Pojjes meneewi peräti
Nijn myös menewi imeinen
Alas hautahan hewillä
Tuonne tuonelan tupahan
Eikä nouse nopiasti.
v. 10. Ei se palaja periltä
Tule jälle talohonsa
Tule huoneseens hopulla;
Et sen tunneta tupoa
Jok' on aiwan autiana.
v. 11. Sentään sanani sanonen,
Suuni awajan surussa
Minä puhun puhtahasti
Minun hengeni mukoman
Ahtaudes angarimmas
Juuri juttelen jalosti
Minun sielun' murehessa.
v. 12. En hän minä meri lienek
Engä wahwa walas-kala
Ettäs nijn mun kowin kätket
Sangen salpajat jalosti?
v. 13. Minä aina ajattelin:
Kyllä wuoteeni wagasti
Lewon lainaawi minulle
Lohduttanewi lujasti;
Koskan kehtohon kumarran
Saatan saada hywän lewon;
Näitä itte ittexeni
Minä pulskasti puhelen.
v. 14. Muttas peljätät peräti
Minun unilla, unessa,
Kaikki kauhistat minua
Nukkuessani näwyillä.
v. 15. Että sieluni suruinen
Soisi hänens hirtetyxi
Kaikki luuni kuolluexi.
v. 16. Jopa kauhitun katala
Engä pyydä sillen eleä:
Lakkaa jo luoja minusta
Sillä turhat tosiahan
Owat päiwäni parahat.
v. 17. Mik' on ihminen itikka
Ettäs hänen suurna pidät?
Suljet juuri sydämmeesi
Pidät suuren surun meistä?
v. 18. Sinä etsit eineheltä
Joka aamu armahtelet
Jota päiwä paimendelet
Ihmis parkoa parahin
Koettelet kyllä aina
Händä kiusajat hywästi.
v. 19. Mixes jo minusta luowu
Mixes päästäne minua;
Ettän edes ennättäisin
Niellä sylkeni sisälle.
v. 20. "Minä olen onnetoinen
Synnilläni suututtanu
Sinun ilmoinen isäni
Sinun wartian wakaisen,
Ja mitäs minä tekisin
Waka wartia imeisten?
Mixis tejit mun Sinulles
Laadit loukkauxexesi?
Itselleni ilkiäxi
Kuormaxi sangen kowaxi?
v. 21. Mixes anna andehexi
Pahat mun pahat-tekoni?
Wäänna pois mun wääryyttäni;
Sillä nyt mun pian pitäwi
Maasa mullasa makaaman;
Ja joss minua moloxut
Etsit aamulla esinnä
Niin en enää olekkana
Engä luonnan löydy täällä."
Pane tähän tygö Numra 278 Suoma- laisesta Wirsi-kirjasta, nimittäin: Etkös ole ihmis parka aiwan arka jolla on melkein Runo-nuotti. Se löytään ensin ruottixi, Lusidorin eli Lasse den olyckeligan weisuis, ja on Suomexi käätty P. Cajanuxelta.
Kirjoitus Luu-karsinan yli.
Tuonelan on tämä Tupa
Kalman kamala kamari:
Täsä Tuoni temmattunsa
Kuolemalta kouristetut
Tyynni kätki ja kokosi:
— — —
Katso tänne kammiohon
Katto Luitten-karsinahan:
Luut näet Epä-lukuiset,
Jäsenistä jäänöxiä,
Päitä paljongin koosa;
Mutt' ett tiedä ensinkänä
Kuk' on ollut kunniasa?
Kut' on käynyt kerjäläisnä?
Kaikki Tuoni kaatoi tänne
Lykkäis yhtehen lysyhyn
Sekä pienet, että suuret.
Mene Matkahas, waella,
Ihmis raukka raadollinen,
Muista aina mielesäsi,
Että kerran kuoltuasi
Tuonen tuletkin tupahan;
Koskas mullaxi murenet,
Maaxi mustaxi mätanet,
Koska madot matelewat
Roukkioisin ruumisansi.
— — —
Me, me, kuin täsä makaamme
Me olimma myös muinan nijn
Terwehet ja toimelliset
Taitawat ja työn-tekewät
Ynsiät ja ylpiätkin
Samoin juuri kuin sinäkin,
Mutta, katso, kammioomme,
Jo, muuttu meidän menomme,
Kaikin mullasa makaamme.
— — —
Wielä toki wirkoawan
Tämän toiwomme tomumme
Wihdoin wielä wijmmeiseldä
Herran tulles Tuomiolle!
Ajatuxet Kirkko-maalla eli hautaus-sialla.
Kurja kuljin kahdakkäsin
Kirkon ia kodon wälijä;
Usein katsoin kartanota
Kirkon pitköä pihoa;
Sinne seisahdin saloa,
Haudan tygö haisewaisen,
Itkemähän ittexeni:
Itkin ihmisen ikeä,
Itkin ihmis parkasia
Itkin itte ltsiäni;
Itkin synnin saastaisuutta,
Syytä suurta kuolemahan.
Katsoin hautahan katala
Hajin hahmoa imeisen;
Luut löysin ja jäsenet,
Madot mullasa mateli.
Toukat järsit jäsentä,
Suonen päitä pureskelit;
Kaikki luontoni lakea
Kaikki wereni wetelä
Suoniss' säikähti minussa:
Ajattelin arwollansa,
Sanoin suuresa surusta:
"Woi, woi meitä waiwaisia
Ilkeitä ihmisiä,
Madon ruokia rumia!"
Ah, ah! että astuisimma
Aikanansa ajatuxill
Haudan syngiän sisälle,
Nijn me hullut huomaitsimme,
Kuinga turhat, turhat kaikki
Kaikki on meidän menomme.
— — —
Katsoin wieläkin kedolleS
Kirkon-maalla marsiella;
Näjin luita lakialla
Tällä täynänsä kedolla,
Pääkallot kuiwat peräti,
Taka-raiwot rowiossa
Kyllä luutoinda lihoa:
Sanoin silloin ittelleni;
Tulleeko he Tuonelasta
Enää ikänä elohon?
— — —
Herra, Herra, Hengen Luoja
Sinä tiedät sen todella,
Sinä annat hengen heihin,
Että he jällens eläwät,
Kaikkiwalda kaswattelet
Lihan luitten peittehexi:
— — —
Waikka Luuni wiskotahan.
Waikka liha lakastuupi
Ruumis Raukkani lahoopi:
Kyllä Herra Hengellänsä
Puhaltaapi mullan päälle
Luut laittaa ja jäsenet
Tilallensa toimittaapi
Sowittaapi siallensa
Pujettaapi pulskimmasti;
Katoowa katoomattomuuden
Kerran päällensä pukewi.
— — —
Tästä jällen toindumielen.
Pääsin pelwosta peräti.
Sanoin mielellä hywällä,
Lausuin täs' lakeudella:
Herätkäät ja kerskatkaat
Jotka maan alla makaatte
Sillä sinun kastees ombi
Wiherjäisen kedon kaste
Sinun kuollees kuolluista
Nousee jällens' jäsenilleens
Sinun kuollees kuopistansa
Eläwät kuin enen elit.
— — —
Ohoh! ilmoinen isäni!
Mikä kuuluwi krapina.
Mikä luisket luista näistä
Mikä hirmuinen hyminä
Luitten näitten lijkkuessa
Yhden kerran ylösnostess:
Koska Herra astun alas
Tulee tänne Taiwahasta
Suurell' huudolla hywällä.
Silloin on täsä siasa
Suuri julkinen jyminä;
Lijkunnosta nijn lujasta!
Silloin tomu tomajaapi
Maalla melsket ja meteli.
Kuolleet ensin Christuxesa
Tuulihin nyt temmatahan;
Sitten seuraawat jälistä
Monta tuhatta todella
Sekä suurta sekä pientä;
Monta herää maan tomusta
Kunniahan kaunisehen;
Mutta monta nousee silloin
Häpiähän hämmästyjen.
Woi, woi, woi mikä wapistus
Edestulless' Tuomiolle!
— — —
Täsä maasa mullan alla
Monta ombi onnetointa,
Monta mullasa makaawi
Ohoh! teitä onnettomat!
— — —
Mutta monta makaawi
Täsä kätkösä kumosa,
Odottajen onnellista
Wijmmei päiwän wirkoomista
Ohoh nijtä onnesansa!
Osasansa onnelliset,
Aiwan juuri autuita!
1.
Yhden haudan yli.