Saapui ilta, tuli yö; heidän täytyi erota. He olivat vielä myöhään istuneet kyläkadulla oven edessä; oli tuntuvan kylmä, mutta he eivät sitä huomanneet, heillä itsellään oli lämmin. Kun mies viimein lähtiessään ojensi kätensä naiselle jäähyväisiksi, teki hän sen vastenmielisesti: naisen "hyvää yötä" kuului tukahtuneesti kuten kuristetusta kurkusta.
Rauhatonna heittelehti Dorn vuoteessaan — vieläkään hän ei ollut virkkanut mitään morsiamensa saapumisesta. Mutta huomenna, huomenna! Huoneessa oli ilma ummehtunutta, hän ähkyi, hän hikoili — nukkuikohan Irene vai oliko hän valveilla? Joukko henkeviä ajatuksia syöksähti hänen aivoihinsa yhtäkkiä, ikäänkuin Irenen ajattelemisen houkuttelemina; ne hänen täytyi uskoa Irenelle, nopeasti, ennenkuin ne taas unohtuisivat! Mitähän tämä sanoisi siitä ajatuksesta, mitä tuosta? Hän kohosi korkeammalle tyynylleen ja siveli hyvillä mielin viiksiänsä.
Ja samalla hän uneksi hetkestä, jolloin sanoisi hänelle kaikki, ja iloitsi siitä. Hän saattoi selvästi kuvitella Irenen ilmeen — niin lämpimän ymmärtäväisen — ja sitten Irenellä oli aivan erikoinen tapa nyökäyttää päätään, tuo luja niska kauniisti kumartuen. Miten olisikaan ihanaa, jos tuo katkera suu kuiskaisi: "Minä rakastan sinua —" Niin, hänen käsivartensa, ne varmaankin osasivat syleillä, väkevästi, tulisesti ja kuitenkin pehmeästi! Veri kohosi Dornin päähän; hurjat haaveet valtasivat hänet ja pitivät häntä kiihtyneenä aamuun saakka.
Vielä ei voinut nähdä kellon numerotaulua, mutta hän ei voinut olla aina tuontuostakin siihen katsahtamatta. Jokohan Irene oli ylhäällä? Ei, nyt vasta kukot kiekuivat, vielä ei mikään talonpojan raudoitettu kenkä kolistellut kivitystä. Hän pakottautui väkisin pysymään pitkällään neljännestunnin, puoli tuntia, kokonaisen tunnin. Sitten hän hypähti kuin mielipuoli vuoteesta, veti vaatteet ylleen — hän oli maannut liian kauan, oli jo myöhä, myöhä!
Hengästyneenä hän syöksyi yli kadun — silloin tuli Irene häntä vastaan tavallista nopeammin, iloinen hymy huulilla, autuaan unelmoiva ilme kasvoissaan. Tuntuiko hänestä vain siltä vai oliko Irene muuttunut siitä, kun hän ensi kertaa oli hänet nähnyt? Niin, yhtäkkiä, eilisestä se oli tapahtunut; hänen kirkas silmänsä oli tullut tummemmaksi, kosteammaksi; Irene katsoi häntä syvälle silmiin ojentaessaan kätensä. Hänen äänensä kaikui pehmeänä, hellän sointuisana. Valoisa hilpeys ympäröi hänen koko olemustaan; hän näytti tyttömäiseltä, nuorelta, rakastettavalta. Erik Dornin ääni värisi hänen lausuessaan noita tavallisia sanoja: "Hyvää huomenta", ja Irenen ääni värähteli myös. Herra Jumala, mitä se oli? Dornin valtasi tuska; hänen mieltään ahdisti, kun hän siinä seisoi Irenen edessä.
Irene nojautui ovipieleen käsivarret ristissä rinnalla. Dorn huomasi, että hän oli tavallista huolellisemmin pukeutunut ja järjestänyt hiuksensa jonkun verran turhamaisesti. Miksi — hänenkö tähtensä? Hänen katseensa jäykistyi.
"Miksi te minua noin katsotte?" sanoi Irene nauraen. "No, minne menemme tänään?"
Mies puri huuliansa, naisen nauru viilsi häntä sieluun saakka; hän puuskahti tylysti: "Minä — minä olen saanut kirjeen, minun — minun" — hän tuskin sai sanoja suustaan, hänen kurkkuaan kouristi "morsiameni tulee tänne huomenna!"
Nainen tuijotti häneen, hetkisen aivan poissa suunniltansa, sitten epävarmasti kysyväisen näköisenä ja sitten — tulipunaiseksi lehahtaen — todella kauhistunein ilmein. Ei sanaakaan tullut hänen huuliltaan, hän puristi vain lujemmin käsivartensa yhteen ja nojautui raskaammin pihtipieleen.
Dorn ei uskaltanut katsoa häneen; kuten tuomittu painoi hän päänsä alas. Hänen edessään ammotti yhtäkkiä kuilu — sen toisella puolen seisoi Irene — ja täällä hänen rinnallaan Anna Broker, jonka tyttömäinen, järkevän viileä ääni kaikui hänen korvissaan: "Tässä minä olen, kihlautuneet kuuluvat toisilleen." Hänen sydäntään kouristi, voihkaus oli päästä hänen huuliltaan, kirous ja sitten — Jumalan kiitos, hän ei ollut vielä mennyt liian pitkälle! Hän tunsi sen aivan kuin äkillisenä helpotuksena. Niinpä hän kävikin rauhallisemmaksi; ensi kerran pitkiin aikoihin kysyi hän taas itseltänsä: mitä varten?