Nyt he olivat jo huipulla. Tuuli oli herännyt ja heitti heidän hiuksensa vasten kasvoja, lännestä puhaltaen se aivan yhtäkkiä syöksyi rajusti vuorenhuipun yli. Luonnonvoiman raivolla se tempoi naisen vaatteita ja levitti miehen takinliepeet kuten lepakonsiivet. Heidän täytyi painautua lähekkäin, hakea toisistaan suojaa myrskyä vastaan; heidän vaatteensa kietoutuivat toisiinsa.
"Meidän täytyy mennä tuonne, siellä kallioiden välissä veden partaalla on enemmän suojaa!" Näin kuiskaten Dorn osoitti kivimöhkäleitä, jotka holvin tapaan kallistuivat kuin jättimäiset katokset yli tumman vedenpinnan. Lampi ei ollut nyt tyven niinkuin ensimäisellä kerralla; tuulen myllertäminä ajoivat lyhyet, levottomat aallot toisiansa särkyen rannalla vaahtoiseksi hyrskyksi. Ahnaasti nieli kuiva nurmikko kosteuden. Taivaalla kiiti satumaisia pilvimuodostuksia, jossakin kaukana jyrisi kumean varoittavasti ukkonen. Sitten ilma sävähti, nopeaa tulikivenkeltaista valoa leimahti — ja jälleen kuului jyrinä, lähempää, terävämmin.
"Rajuilma saapuu!" Dorn puhui yhä kuiskaten; epäröimättä hän laski käsivartensa seuralaisensa vyötäisille vetäen hänet lujemmin itseänsä vasten. Nainen ei äännähtänyt eikä vastustellut. Tuuli oli temmannut hatun hänen päästään, hän kantoi sitä huolimattomasti kädessään; myrsky irroitti hänen hiuksistaan neulat, tummat kutrit pieksivät hänen kasvojaan.
Vaivaloisesti, kumarassa he kamppailivat tuulen vimmaa vastaan. Hiu, hiu! Tuuli vinkui, myrsky pauhasi. Kauan kestänyt jännitys purkautui. Salama salaman perään, jyrähdys jyrähdyksen jälkeen; pilviä ja sadetta, raskaita, yksittäisiä pisaroita.
Suurimman kivimöhkäleen juurelle he istuutuivat; musta rosoinen ontelo ulottui pitkälti eteenpäin yli heidän päittensä; suhisten kulki rajuilma heidän yläpuolellaan. Oli hämärä; himmeässä valossa mies tuskin erotti seuralaisensa piirteitä, hänen vaaleat kasvonsa häämöittivät vain epäselvästi. Hän oli vetäytynyt miehestä niin kauas kuin suinkin mahdollista. Hän painautui karhean seinän ulommaisimpaan nurkkaan; sade kostutti jo hänen jalkojansa.
"Tulkaa tännemmäksi, Irene, olkaa hyvä! Lähemmäksi minua! Te kastutte!"
"En!"
"Tulkaahan toki!" Mies ojensi kätensä häntä kohti.
"En!" vastasi nainen tylysti. Väristys kulki hänen ruumiinsa lävitse.
Nopein liikkein hän veti pukuansa kokoon.
Lyhyen välimatkan päästä mies tunsi hänen pelokkaan hengityksensä; hänen tuli kuuma. "Paleleeko teitä, Irene?"