Suureksi yllätykseksi Brokerin perheelle sulhanen ehdotti seitsemäntenä päivänä kotimatkaa. Hänellä oli muka kotona tärkeitä tehtäviä, hän oli kyllästynyt joutilaisuuteen, eikä täkäläinen ilmakaan soveltunut hänelle, hän oli sairas. Siinä hän ei valehdellutkaan. Hän näytti säälittävältä, tummat varjot silmien alla, kaksi syvää vakoa suun ympärillä.
Anna oli todella huolissaan; hän kysyi Dornilta vähintään kymmenen kertaa tunnissa, kuinka hän nyt voi. Hän sulki ovet ja akkunat pelosta, että Erikiin voisi käydä veto. Hän ei rauhoittunut, ennenkuin mies asettui pitkälleen sohvalle, ja sitten hän tuki hänen kipeän päänsä tyynyillä. Hänen valkeat, viileät sormensa sivelivät miehen otsaa, yhä edestakaisin, kunnes hänen silmänsä ummistuivat. Sitten hän asettui hiljaa akkunan ääreen käsitöineen; se lienee ollut joku kapioihin kuuluva koruompelus. Hän pisteli uutterasti luoden silloin tällöin katseen mieheen.
Dorn makasi kauan liikkumatta, näytti nukkuvan, sitten hän räpäytti silmiään kurkistaen luomien raosta morsiameensa. Tytön soma, vaalea pää erottui selvästi valon ympäröimänä akkunaa vasten, ohimoilla kiemurtelivat huolellisesti käherretyt kiharat — miellyttävä kuva joka tapauksessa nähdä aina jotakin tuollaista lähettyvillään, erittäinkin kaikilla uudenaikaisilla mukavuuksilla varustetussa huoneessa. Kaikki näytti paremmalta kauniissa ympäristössä, ja se ainainen laskeminen…
"Äh!" Hän käännähti äkkiä toiselle kyljelleen. "Anna, tulehan tänne luokseni!"
Anna nousi kuuliaisesti, asetti käsityönsä huolellisesti kokoon ja tuli siroin askelin hänen luokseen.
"Anna" — mies veti hänet viereensä istumaan — "voisitko saada vanhempasi suostumaan siihen, että lähtisimme pian täältä pois — huomenna — nopeasti — minä en kestä enää täällä, totisesti, en kestä enää!" Hänen otsansa hehkui, hän voihki.
Ihmeissään katsoi Anna häntä. "Tietysti, rakas Erik, jos sinä tahdot, niin lähdemme. Hyvä Jumala, sinullahan on kuumetta!"
"Anna, rakastatko minua?" Hän katsoi Annaan tuskaisen tutkivasti, rukoilevin silmin.
"Tietysti, rakas Erik!" Anna taputti häntä keveästi poskelle. "Sinä olet aivan oikeassa" — — hänen pikku suunsa kääntyi haukotukseen — "täällä on perin yksitoikkoista!"
Niinpä oli päätetty asia, että he lähtisivät seuraavana aamuna.