Mies katsoi kelloa. "Kohta kolme!"
"Kohta kolme!" Irene painoi kouristuksentapaisesti kädellään rintaansa, hänen silmänsä painuivat umpeen, huulet vaalenivat ja alkoivat väristä.
Dorn pelästyi, sillä Irene näytti aivan kuolevalta. Kuuma, vihainen tuska vihlaisi häntä — olikohan tässä joku kohtaus tulossa?
"Älä pelkää", sanoi Irene hitaasti ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa, "minä pysyn rauhallisena. Pian on aika!" Hän irroittautui miehestä ja alkoi järjestää tavaroitaan asettaen hattunsa kohdalleen ja napittaen päällystakkinsa. Sitten hän istui suorana kuin kynttilä tähystellen silmät suurina yöhön. Jalopiirteisenä, suurena, surun kivettämänä kuvastui hänen profiilinsa pimeää ikkunaa vasten.
Mieletön kaipaus valtasi miehen ja samalla raivo kohtaloa, maailmaa, morsiantaan, kaikkia ihmisiä kohtaan; siihen sekaantui myös hiljaista itsensä halveksimista. Hän voihki: "Irene, anna anteeksi! Voitko antaa minulle anteeksi?" Hän puristi Irenen kättä.
Irene koetti hymyillä, mutta suupielet vain vääntyivät. Hän aikoi sanoa jotakin — silloin — vihlova vihellys, junan ratina hidastui. Erik tunsi sen hänen sormiensa värähtelystä — oli saavuttu asemalle.
"Junanvaihto — viisitoista minuuttia!" Junailija tempasi ovet auki. Harvat matkustajat poistuivat junasta, melkein yksin seisoivat Dorn ja Irene autiolla asemasillalla. Heidän ympärillään kuljeksi joku uninen asemamies, mutta hänkin hävisi pian niukasti valaistuun odotushuoneeseen. He eivät halunneet mennä sinne sisään.
Jäätävä tuuli värisytti Ireneä; ilmassa tuntui jo aamu. Harmahtava hämy verhosi vielä kaikki. Idässä näkyi taivaalla likaisenkeltainen viiru.
"Katsos", sanoi Irene oudon rauhallisesti kohottaen kättään, "aurinko tahtoisi tulla esiin, mutta ei voi. Me eroamme, ennenkuin se alkaa paistaa. Voi hyvin!" Hän ojensi miehelle kylmän kätensä.
"Irene!" Syvästi liikutettuna mies painoi hänen sormensa huulilleen, kyyneleet sumensivat hänen katseensa. "Lupaa, että annat minulle anteeksi! Lupaa minulle, ettet tule onnettomaksi — en voisi muuten koskaan enää olla iloinen! Lupaa minulle, että toimitat jotakin suurta, että taiteesi on oleva sinulle johtotähtenä, että saavutat korkeimman — niin, Irene, sano, uskotko niin?"