"Rakas Erik!", kirjoitti Anna. "Koska oikeastaan on luonnollista, että me olemme yhdessä, ja koska kaikki tuttavat täällä kylpylässä kysyvät, missä sinä oikeastaan olet, niin olemme päättäneet keskeyttää täälläolomme ja tulla sinun luoksesi. Vanhemmat ovat aivan samaa mieltä, että kihlautuneet kuuluvat toisilleen, ja sitäpaitsi vuoristo-ilma on meri-ilman jälkeen hyvin terveellistä. Niinpä siis, rakas Erik, lähdemme ylihuomenna täältä ja olemme viimeistään 20 p:nä elokuuta luonasi. Pysähdymme vähäksi aikaa Kölniin, jossa minä haluan käydä Pallenbergilla katsomassa leikkauksilla koristettuja huonekaluja; hankimmehan ruokasaliimme tammikaluston, eikö niin? Saliin pidän rokoko-tyyliä somimpana, niin kai sinäkin? Kuvittelen, kuinka sinä tulostamme iloitset? Kiireessä tervehtii sinua suudelmin
Annasi."
"Niinkö?" Tämän ainoan sanan Erik sai suustaan, sitten hän siveli tukkaansa ja seisoi tuijottaen kuten humalasta selvinnyt valkoista paperia säännöllisine kirjaimineen. Hän tulee! Viha kuohahti Dornin mielessä noita rauhallisia nukenkasvoja kohtaan; eikö siinä jo ollut kylliksi, että hän sai koko ikänsä nähdä ne rinnallaan, pitikö niiden nytkin tulla häiritsemään? Kahdentenakymmenentenä! Ja tänään oli kahdeksastoista! Vielä kaksi päivää vapautta, kaksi päivää häiritsemätöntä nautintoa. Mitähän Irene Lang sanoo? Dorn oli puhunut hänelle morsiamestaan hyvin vähän, tuskin senkään vertaa kuin tavallisesta yhdentekevästä asiasta kerrotaan; neiti Lang oli tuskin kysellytkään sitä, sillä heillä oli niin paljon muuta puheltavaa.
Hänet valtasi jonkinlainen himo nähdä neiti Lang, puhua hänen kanssaan, nauttia nämä kaksi päivää perinpohjaisesti! Hän tempasi hattunsa naulasta ja riensi pitkin harppauksin kuin koulupoika kadun poikki.
Hän ei ollut vielä koskaan käynyt naapuritalon alueella; savuttuneessa porstuassa puisten portaitten luona tuli vanha emäntä häntä vastaan ja silmäili komeaa miestä hyväntahtoisin katsein: "Jaha, te ootte se herra tuolta vastapäätä, joka aina kävelee meijän neidin kanssa! Joo, joo, hän on puutarhassa!" Hän työnsi tohtorin eteisen läpi ja ystävällisesti sysäsi hänet kapeasta peräseinän ovesta ulos.
Hän oli puutarhassa, pienessä alakuloisessa vuoristopuutarhassa, jonka keskellä kasvoi rosoinen päärynäpuu; aidan vierellä oli pari viheliäistä kukkapenkkiä, joissa kasvoi surkastuneita ruusuja ja lakastuneita ukonhattuja ja niiden välissä rikkaruohoa. Hämärästä eteisestä tultua huikaisi kirkkaus hänen silmiänsä, värisevä valo sirotti vihreänpunaisia säkeniä ruohottuneelle tielle — tuolla seisoi Irene keskellä puutarhaa päärynäpuun alla.
Hänen kasvonsa kirkastuivat, kun hän huomasi Dornin, ja hymy väreili hänen suunsa ympärillä.
"Tekö? Oi, tekö jo näin varhain!"
"Viime yönä luin teidän kirjanne; koko yörauhani se maksoi minulle" — Dorn tarttui hänen käteensä — "olen tuntenut samaa kuin te, olen ymmärtänyt teidät — ennen päivänkoittoa. Te olette saanut minut syvästi liikutetuksi!" Hän katsoi Ireneä puoleksi ihaillen, puoleksi tutkivasti silmiin; ensin tämä kesti katseen, sitten hänen silmäluomensa äkkiä laskeutuivat, polttava puna peitti hänen kasvonsa otsalta leviten yli poskien ja korvien lujaan niskaan asti. Mies ei hellittänyt katsettaan hänestä; naisen hämmennys ilahdutti häntä, se teki hänet nuoremmaksi, hempeämmäksi.
Irenen toinen käsi, joka riippui velttona sivulla, liikkui epävarmasti puvun poimuilla ylös ja alas, toista piti Dorn yhä kädessään. Nyt tuntui vavistus noissa hoikissa sormissa, mies tunsi, miten ne vavahtelivat hänen kädessään, miten ne koettivat irtautua, kuitenkaan voimatta päästä irti. Mutta sitten Irene äkisti vetäisi kätensä irti. Pää toisaalle kääntyneenä ja kukkapenkin puoleen kumartuneena hän puhui jälleen tavallisella rauhallisella äänellään, jossa tosin oli jonkinlainen ahdistunut sävy: "Olen iloinen siitä, mitä te sanotte. Suuren yleisön tuomiosta en paljoa välitä; vaikka se minua kivittäisi, niin kestäisin senkin. Mutta teidän moittivaa arvosteluanne en kestäisi. On vain harvoja ihmisiä, joilta saa ymmärtämystä." Sitten hän vihdoin kohotti katseensa, jolloin mies näki, että hänellä oli kyyneleet silmissä.