"Älä itke, lapseni", sanoi Hedwig Bertholdi. Hänestä ei tuntunut lainkaan ihmeelliseltä, että hän sinutteli Emiliaa, — hän tuskin huomasikaan sitä. "Älä itke, kaikki kääntyy vielä hyvin päin!"
"Hyvin — kaikki hyvin", sopersi potilas. Sitten tavotteli hän jälleen Hedwigin kättä. "Armollinen… armollinen rou…" Enempää ei hän saanut esille.
Halusiko hän pyytää jotain? Vai kiittääkö vain? Hedwig kumartui aina lähemmäksi ja lähemmäksi. Hänet valtasi äkillinen äidillisyyden tunne, äidillisyyden, joka haluaa sulkea kaikki huomaansa — sillä eivätkö kaikki tyyni ole samanarvoisia — äitejä, vain äitejä! — Ja antautuen tunteelleen, joka kaatoi kaikki maailman pystyttämät raja-aidat, säälin, liikutuksen ja ihmisrakkauden vallassa hän sanoi: "Jätä jo tuo 'armollinen rouva'!" Ja hän suuteli palvelustyttöänsä.
* * * * *
Kun Hedwig Bertholdi nyt asteli kenttien keskitse kotiinpäin, ei hänen mielensä enää ollut niin raskas kuin äsken hänen vaeltaessaan vastakkaiseen suuntaan. Syksyiset kedot eivät hänestä enää levittäneet kuolon vaan elon tuoksua. Täytyikö Heinzin sitten murskaantua kuoliaaksi? Täytyikö sitten turman kohdata kaikkia, kuin järkkymättömän lain pakosta? Toiset kuolivat, toisia syntyi — joka päivä uusia. Hän ajatteli noita molempia pieniä poikia, Rudolfinsa ja Emilian lasta. Ja hänen Heinzinsä lentäisi ja voittaisi ja laskeutuisi onnellisesti maahan! Nyt luotti hän siihen äkkiä järkkymättömästi.
Kotona tapasi hän Anna Marian onnesta loistavana. Hän oli ottanut pojan viereensä ja tämä lepäsi hänen povellansa. Hän nukutteli häntä, ja hiljaa hyräillessäkin kajahteli hänen äänensä täyteläiseltä ja soinnukkaalta. Hän lauleskeli tuota vanhaa sotilaslaulua:
"Sotamies se hauska veikko, Mieli hällä pelvoton — — — Rallalaa, rallalaa, ralla rallalalaa!"
"Isoäiti", huusi hän nauraen, rouva Bertholdin tullessa hänen luoksensa, "isoäiti, haluaisin saada seitsemän poikaa! Pelkkiä kauniita, terveitä, iloisia poikia, seitsemän poikaa keisarin palvelukseen — mitäs sanot siihen?"
* * * * *
Hyvä oli, että lapsia syntyi maailmaan. Mistä olisi muutoin tullut korvaus niistä monista hengistä, jotka Saksan täytyi menettää? Melkein joka perheestä oli sota riistänyt jonkun jäsenen. Ääretön levottomuus ahdisti maailmaa. Ja lisäksi vielä tuo harmaa syystaivas, joka ainoastaan puolipäivän aikoina päästi auringon paistamaan.