Rouva Bertholdi oli hämillään: eihän Emilia toki liene —?!
Emilia puhui edelleen: "Tuollainen häpeämätön muukalais-naikkonen, — onpa hän mahtanut häntä ahdistella! Ei, minä tiedän kyllä, hänellä ei ole ollut mitään sellaista mielessä, mutta tuo nainen on juossut hänen perässään, tarjoutunut hänelle, armollinen rouva, — senhän tietää, millaista väkeä ne ovat! Voi, jos en vain — — jospa minä vain en — —!" Hän löi otsaansa joutuen yhä enemmän pois suunniltaan. Ja yhä hän toisteli: "Kunpa en olisi, jos en olisi —!"
Rouva kävi yhä vakavamman näköiseksi, hänen ilmeensä yhä kummastelevammaksi: mitä saisikaan hän vielä kuulla!
Silloin huusi Emilia sen ääneen, hänen kyyneltyneet silmänsä leimusivat: "Jos minä en olisi kieltäytynyt — silloin — niin ei ikinä olisi käynyt näin! Minä en tahtonut, — ajattelin, etten saanut niin tehdä! Mutta ei pidä kieltäytyä täyttämästä sotaan lähtevän viimeistä toivomusta. Nyt hän on tuon toisen oma. — Voi hyvä Jumala, mitä minä nyt teen, miten minun nyt käy?" Pidellen pääparkaansa molemmin käsin juoksi hän ulos huoneesta.
Hedwig jäi seisomaan hämmästyksen valtaamana: Emilia oli niin hauska, siveä tyttö, oli aina pitänyt itseänsä arvossa — ja nyt? Hedwig pudisti päätänsä. 'Ei pidä kieltäytyä täyttämästä sotaan lähtevän viimeistä toivomusta!' Eikös rouva Krüger ollut kerran sanonut juuri samaa? Mutta kaikkia toivomuksia ei silti käy täyttäminen!
Anna Maria syöksähti huoneeseen heilutellen kädessään sähkösanomaa. "Hurraa, taas sähkösanoma!" Seisten vieretysten, kuumat posket vastakkain, lukivat he sen. Ja vielä siinä seistessänsä kuulivat he nopeita juoksuaskeleita portaista, ovi temmattiin auki. "Äiti!" Huudahtaen hämmästyksestä vaipui Hegwig Bertholdi nuoremman poikansa syliin. —
Nyt oli hän saanut korvauksen monista surunpäivistä, koko yksinolon ankeasta ajasta. Äiti istui molempien poikiensa välissä pöydässä. Isä oli myöskin tullut. Tosin hänen oli onnistunut saada lomaa ainoastaan kahdeksi päiväksi, mutta olivathan he sentään jälleen kaikki koolla. Samppanjalasit kilisivät. "Terveydeksenne!" sanoi isä, katsoen mielihyvällä poikiensa ruskettuneita kasvoja.
Hedwig loisti ilosta. Kylläpä noita poikia kannatti katsella! Vaan eivät ne enää olleetkaan mitään poikia, ne olivat miehiä, hartiakkaita solakkuudestaan huolimatta, voimakkaita ja itsetietoisia. Hän ei voinut kylläksensä katsella heitä. Hän oli aina tiennyt, että Heinz oli kaunis mies, mutta että Rudolfin ulkomuoto kehittyisi tuollaiseksi, sitä hän ei olisi aavistanut. Hän oli enemmän ihaillut hänen henkisiä lahjojansa; hän oli aina ollut hiljainen, miettiväinen, vaatimaton, — häntä oli aina ajateltu tulevana tiedemiehenä, — nyt oli hän joka suhteessa Heinzin veroinen. Kenties oli hän nyt häntä kauniimpikin. Ja kuinka hänellä oli puhe vallassaan! Sillävälin kuin vanhempi veli puhui sotakokemuksistaan jonkunmoisella pidättyväisyydellä, ikäänkuin opitulla arvokkaisuudella — karttaen niitä juuri mainitakaan — mitäs siinä olikaan puhumista: olihan kysymys vain upseerivelvollisuuksien täyttämisestä —, antoi nuorempi eloa uhkuvia kuvauksia marsseista, retkeilyistä, hyökkäyksistä ja vastahyökkäyksistä. 'Kuolleen miehen' luona oli hän ollut mukana ja samaten aikoinaan Loretto-kukkulankin luona. Kaikenmoisista seikkailuista kertoili hän myöskin, joihin he olivat huvikseen ryhtyneet.
Oikein äitiä vapisutti vielä jälkeenkinpäin. "Mutta Rudolf, kuinka harkitsematonta, kuinka uhkarohkeata!" Silloin nauroi Rudolf voimakasta, huoletonta naurua, ja hänen silmänsä loistivat, valkoiset hampaat kimmelsivät vaaleitten viiksiuntuvain takaa. Hän sukaisi leveäksikäyneellä kädellänsä lyhyttä tukkaansa; ennen se oli pehmeinä kiharoina kiemurrellut alas otsalle, antaen hänelle haaveksivan ilmeen. Nyt ei hän enää ollut mikään haaveileva nuorukainen, ei, hän oli täysikehittynyt mies, jolla oli vakava jalansija todellisessa elämässä.
Äidin täytyi katsoa häntä aina uudelleen. Eikö hän kaiken ilon ohella myöskin tuntenut vienoa surumielisyyttäkin? Oliko tuo sitten todellakin vielä hänen Rudolfinsa, hänen pienokaisensa, hänen nuorempansa? Hän johti keskustelun hänen kirjoihinsa, huvitteluihinsa, soittoon, runoiluun.