"Nyt olet minun!"
"Olen iäti!"
Ja sulho irroitti seppeleen hänen tukastansa, ja levollisena hän salli sen tapahtua. Siinä se nyt oli maassa, tuo ihana seppele! Hän pyrki sitä ottamaan, mutta sulho esti sen ja sanoi: "Jätä se, et tarvitse sitä!"
"Tarvitsen, tarvitsen kyllä! Se pannaan päähäni ruumisarkkuun!"
"Siellä, minne menemme, ei ole ruumisarkkuja. Siellä on ainoastaan vuode täynnä iloa, iäistä nautintoa!" Sulho lykkäsi jalallaan seppeleen syrjään. "Tuletko sinne kanssani?"
Morsian tarttui huntuunsa ja riisti senkin päästänsä. "Seuraan sinua!"
Sulho oli kiihkeä ja hillitön, hän kävi kärsimättömäksi. "Tule, tule jo!"
"Mitä sanoo äitini? Hän on huolissaan minusta."
"Mitä äidistä ja hänen huolehtimisestaan — nythän olet minun, — tule, tule!"
"Rakkaani, armaani, minun täytyy pukea viitta ylleni, etteivät ihmiset näe pukuani, valkoista pukuani, joka loistaa niin kauas."