* * * * *
Hän kuuli tuon kimeän huudon, jota oli kaihonnut kuulla. Ei, sitä huutoa ei hän olisi halunnut kuulla!
"Elä tee minulle mitään!" kirkaisi Minka. Hän oli herännyt kumahdukseen, Stanislaun hypähtäessä huoneeseen. Heti oli hän tuntenut miehensä. Nyt koetti hän pidellä kiinni hänen käsivarsiansa.
Mutta mies lykkäsi hänet syrjään, hän kävi toisen miehen kimppuun. "Kirottu koira!" Seurasi kamppailu.
Toinen tunsi henkensä olevan kysymyksessä, ja se tietoisuus soi hänelle jättiläisvoimat. Hän sysäsi hyökkääjän syrjään. Tämä oli heikko, hänen käsivartensa olivat kuin lamautuneet, hän ei pysynyt pystyssä, vaan horjahti saadessaan tuon voimakkaan sysäyksen ja kaatui pitkin pituuttaan maahan.
Ennenkuin Dombrowski kykeni kavahtamaan pystyyn, oli toinen jo ovella, tempaisi sen auki, paiskasi kiinni jälkeensä ja juoksi tiehensä paitasillaan, jättäen muut pukimet jälkeensä.
"Älä tee minulle mitään!" rukoili Minka, polvistuen hänen eteensä. Nyt surmaisi Stanislaus hänet, kun mies oli päässyt karkuun. Aamuhämärässä näki hän hänen hurjasti mulkoilevat silmänsä. Kun hän mulkoili tuolla tavoin, silloin oli kaikki mennyttä!
"Stani, Stani, en tee sitä koskaan enää! Se oli ensi kerta, aivan ensi kerta, se on vissi ja varma!"
Mies ei sanonut vielä mitään, ei myöskään lyönyt häntä. Se tuntui hänestä vieläkin kammottavammalta, täytti hänen mielensä vielä pöyristyttävämmällä pelolla. Hän hypähti pystyyn, pakeni vuoteen taa. Vaikeroiden painautui hän maahan. Sydäntävihlovasti hän valitteli: "Miksi viivyitkin niin kauan poissa? Hyvä Jumala, kuinka olen ikävöinyt! Silloin tuli tuo mies — mitä kaikkea hän osasikaan puhua — enhän olisi tahtonut, — kautta Jumalan, en olisi tahtonut, — eihän sellainen olisi voinut edes pälkähtää päähäni. Olen valmis kuolemaan tähän paikkaan, ellei se ole totta! Muut ovat jo aikoja käyneet lomalla, — sinä vain et tullut!"
Hän kävi rohkeammaksi. Sormiensa lomitse, jotka oli painanut kasvoilleen, tirkisti hän mieheensä: hän ei enää mulkoillut silmillään, hän oli sulkenut ne, ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet, kuin tuntisi hän tuskaa. Nyt rohkeni Minka liukua hänen luoksensa, syleillä hänen polviansa, painautua häntä vastaan kuin liehakoiva kissa.