"Kaikki muut ovat käyneet vaimonsa luona, mitäs siihen sanot!" Hänen hyväilynsä saattoivat miehen värisemään. Minkan kädet kulkivat hyväillen pitkin hänen ruumistansa, hän painoi paljaan rintansa hänen polviinsa, hänen aukivalahtanut tukkansa verhosi miehen jalat. Minka tunsi miehensä vapisevan, ja se soi hänelle rohkeutta. Tuo mies oli yhä vielä hänen vallassansa! "Miksi et sinäkin tullut — ah, Stani, miksi viivyit niin kauan, olet antanut minun odottaa! Näet nyt, mitä siitä seurasi!"
"Ketkale!" Mies kohotti nyrkkinsä ja antoi hänelle potkun, joka kaasi hänet maahan.
Minka luuli näkevänsä hänen kohotetussa nyrkissänsä veitsen kimmeltävän ja hypähti kirkaisten pystyyn: surmata aikoi tuo mies hänet, surmata! Suunniltaan kauhusta hän kertoili: "Hän tappaa minut, tappaa minut!" Ja hän kiisi huutaen portaita alas.
Hän jyskytti Gertrud Hieselhahnin ovea molemmilla nyrkeillään. "Avatkaa, avatkaa, hän tappaa minut muutoin!" Gertrud oli nukahtanut, hän oli unessa kuullut melun, mutta se oli sopinut hänen uniinsa. Hän uneksi sodasta. Gustav taisteli jonkun kanssa, jolla oli teräskypäri — ja nyt olikin kysymyksessä todellisuus — hänen oman ovensa takana! Hän oli kuin lamaantunut.
"Hän tappaa minut, tappaa minut!" Minka Dombrowskin ääni se oli. Gertrud oli heti selvillä kaikesta: mies oli tullut kotiin! Kauhun valtaamana hän hypähti vuoteestansa, avasi oven ja tempaisi tuon puolialastoman naisen sisään.
Nyt kuuntelivat he molemmat, kiinteästi toisiinsa painautuneina. Viereisestä huoneesta kuului lasten liikettä. He eivät olleet vielä aivan hereillä, he nukkuivat huoletonta unta, kuuli kuinka he nyt kääntelehtivät vuoteissaan.
"Hän tappaa teidätkin, teidätkin! Voi neiti, oletteko lukinnut lujasti, ettei hän pääse sisään?" Vavisten vikisi vaimo, takertuen kiinni Gertrudiin: "Neiti, pelastakaa minut! Mieheni, Jeesus sentään, mieheni! Hän tietää kaikki, — mikä kova onni! Ja jos hän iskee akkunan rikki!" Hän oli luonut aran katseen akkunaan, nyt pakeni hän kaapin taa. "Sanokaa te hänelle, ettei hän tappaisi minua, ei vain tappaisi!"
Gertrud äännähti: "Olkaa hiljaa!" Hän oli kuoliaaksi pelästynyt. Nyt hän kuunteli: kuuluisikohan jotain, tuliko Dombrowski portaita alas vaimoansa hakemaan? Oli aivan hiljaista. Mitähän tuo mies tekikään? Piteliköhän hän ylhäällä kiinni rakastajaa, kuristi hänet kuoliaaksi? Gertrud odotti kuulevansa kamppailua, huutoa. Mutta ei kuulunut muuta kuin aamutuulen suhinaa. "Missä tuo toinen sitten on?" kysyi hän.
"Hänhän läksi tiehensä", vikisi Minka. "Mokomakin mies! Mutta tulkoonpahan enää uudelleen! Karkuun se läksi, sen sijaan että olisi auttanut minua. Voi neiti, neiti, ettekö kuule mitään?"
"En!" Gertrud raotti hiukan ovea ja jäi kuuntelemaan. Hän ei pelännyt herra Dombrowskia — tuota onnetonta miestä! Hän tunsi rajatonta sääliä.