Lukija muistanee, että ristiretkien historiassa esiintyy aina jalo emiiri, urhoollinen beduini tai ainakin uskollinen orja, joka yhdistää kohtalonsa kristityn ritarin kohtaloon. Jos vaaditaan, antaa sellainen uskottu mielellään tappaa itsensä herransa puolesta ja niin uhraa oman etunsa toiselle. Tämä ajatus ilmenee niin voimakkaana länsimaisessa mielikuvituksessa, että sen tapaa vielä Cervantesin novelleissa, ja Walter Scott on sen tavallaan vahvistanut temppeliritari Brian de Boisguilbertin molemmissa saraseenipalvelijoissa. Ja itse asiassa tällä ajatustavalla on hyvä perustansa. Sydän ja mielikuvitus, ainoat voimat, jotka saattavat täysin uhrautumaan, ovat aasialaisissa aivan erikoisen voimakkaasti kehittyneet, ja koska he ovat pystyneet suureen rakkauteen, ovat he usein uhranneet itsensä rakastamansa olennon puolesta. Niinpä antautui Assanoffkin, heti kun oli Morenossa huomannut itselleen myötätuntoisen luonteen, rehellisesti ja vastustelematta tämän kiintymyksensä valtaan.
Kuvernöörin ateria muistutti kaikkia tämäntapaisia juhlallisuuksia. Juotiin kovasti. Assanoff oli luonnollisesti viimeinen antamaan sellaisen tilaisuuden mennä ohitseen. Hän oli niin innoissaan, että olisi voittanut itsensä, jolleivät Morenon huomautukset olisi pitäneet häntä vähän aisoissa. Ja siksi hänessä tulivat esille vain tulipunaiset kasvot, hieman vaappuva käynti ja puheen yhä suurempi tolkuttomuus, Jotta ei suoraan loukkaisi Morenoa, ei hän tällä kertaa mennyt pitemmälle. Pöydästä noustua mentiin saliin ja alettiin polttaa.
Puoli tuntia myöhemmin ilmestyi upseerien keskeen, jotka yleensä olivat vielä enemmän humalassa kuin Assanoff, kaksi paikallisen väestön huomattavaa henkilöä. Aga Khan ja Shemseddin Bey tervehtivät kaikkia läsnäolevia niin arvokkaasti ja herttaisen kunnioittavasti kuin eivät olisi huomanneet vähintäkään merkillistä. Kieltäydyttyään tarjotuista piipuista ja selitettyään, etteivät polta, he istuutuivat. Kohtuullisuus kaikissa asioissa ja raittius oli siihen aikaan erikoistumishalusta hyvin yleinen ja suosittu Kaukaasian muhamettilaisten keskuudessa. Muutamien minuuttien kuluttua ilmoitettiin tanssijattarien tulevan. Kuvernööri käski tuomaan heidät sisään, ja he ilmestyivät.
Kauneudenloiste astui edellä, sitten tuli Umm Djehan Djemilen ja Talhemen seuraamana. Nämä olivat kaksi hyvin viehättävää nuorta tyttöä, jotka olivat yhtä koristetut kuin emäntänsäkin. Kaikki olivat puetut pitkiin pukuihin, jotka suorin laskoksin ulottuivat maahan asti. Silkillä ja harsokankaalla välkkyi kultaa ja hopeaa, joka ylenmäärin upeasti ja tuhlaillen koristi heidän pukujaan. Kaiken lisäksi heillä oli kaulaketjut, pitkälle riippuvat korvarenkaat, monet rannerenkaat, kultaa ja helyjä; kaikki välkkyi ja kilisi kauniiden vartalojen joka liikkeestä. Tästä huolimatta kääntyivät katseet vaistomaisesti Umm Djehaniin, ehkäpä siksi, ettei hänessä ollut ihomaalia tai että hänen koristeensa olivat vakavampia, tai ehkä — ja se oli epäilemättä todellinen syy — hänen persoonallisuutensa voitokkaan viehätyksen tähden. Ken kerran oli häneen katsahtanut, ei voinut silmiään enää toisaalle kääntää. Hän loi jokaiseen vuorostaan kylmän ja välinpitämättömän, miltei röyhkeän ja ärsyttävän katseen, ja siinä olikin erikoinen viehätys. Sen lisäksi, vaikka hänellä oli huomattavasti vähemmän kauniit silmät kuin Djemilellä, vaikka häneltä puuttui Talhemen pyöreys eikä hän missään suhteessa voinut tarjota sellaista sulojen täyteläisyyttä kuin Kauneudenloiste todella kuninkaallisessa voitonvarmuudessaan, saattoi hän silti jokaisen hämilleen, eikä kukaan ilman ponnistusta voinut päästä hänen lumouksestaan.
Ei kukaan eurooppalainen muotilaulajatar tai näyttelijätär olisi Euroopassa astunut saliin arvokkaammin, eikä ketään olisi voitu ottaa vastaan suuremmin kunnianosoituksin kuin näitä tanssijattaria. He puolestaan eivät tervehtineet muita kuin molempia muhamettilaisia arvohenkilöitä, joihin kaikki, paitsi Umm Djehan, loivat erittäin imartelevan, ymmärtävän katseen. Tähän viimemainitut vastasivat hienolla hymyilyllä samalla pyyhkäisten partaansa sellaisella tavalla, jota Richelieunkin herttua olisi pitänyt kunnianaan. Sitten naiset laskeutuivat toisiinsa pusertuen erääseen nurkkaan matolle istumaan ja ottivat niin täydellisesti huolettoman asennon kuin olisivat täällä vain koristuksena.
Tällä välin oli heidän jälkeensä ilmestynyt neljä miestä, joihin ei kukaan kiinnittänyt vähintäkään huomiota. He kyyristyivät heti toiseen nurkkaan tanssijattaria vastapäätä. He olivat soittajia. Yhdellä oli kevyt, tar-niminen kitara; toisella oli pitkäkaulainen huilu eli kemantja, kolmannella rebab, eräänlainen kielisoitin, neljännellä tamburiini, joka välttämättä kuuluu kaikkeen aasialaiseen musiikkiin, koska rytmi on saatava mitä selvimmin kuuluville.
Seura pyysi yksimielisesti aloittamaan tanssin. Kuvernööri ja poliisipäällikkö ottivat erikoistehtäväkseen esittää Kauneudenloisteelle tämän yleisen toivomuksen, ja kun hän oli antanut kyllin kauan itseään pyytää, kuten sopii arvostaan tietoiselle taiteilijalle, ja sitäpaitsi oli ilmaissut vaatimattomuutensa viehättävällä hämillään ololla, nousi hän, astui hitaasti salin keskelle ja antoi soittajille tuskin huomattavan merkin päällään, jolloin kaikki soittokoneet aloittivat yhtaikaa. Kaikki olivat lykänneet tuolinsa kiinni seinään, niin että avara keskiosa jäi ihan vapaaksi.
Tavattoman pitkäveteisen ja yksitoikkoisen säveleen mukaan, jota tamburiinin yksinäiset, kumeat ja terävät lyönnit säestivät, teki nyt tanssijatar liikkumatta ollenkaan paikaltaan, kädet vyötäisillä, muutamia liikkeitä päällään ja yläruumiillaan. Hitaasti hän kääntyi oman akselinsa ympäri. Hän ei katsonut kehenkään, näytti aivan välinpitämättömältä ja hommaansa syventyneeltä. Siten hän herätti odotusta nähdä toimintaa, jota ei tullutkaan, ja juuri tämän pettymyksen tähden kasvoi jännitys joka hetki. Vaikutusta, jonka sellainen kiihoitin herättää, voi parhaiten verrata siihen tunteeseen, joka meillä on merenrannalla, kun silmä jokaiselta uudelta aallolta odottaa, että se voittaisi edelliset, löisi korkeammalle ja kauemmas kuin ne, jolloin me yhä uudelleen petettyinä uuden aallon kohistessa odotamme turhaan voimakkaampaa kohinaa ja kuitenkin jäämme rannalle istumaan; kokonaisia tunteja vierähtää niin, ja kuitenkin meidän on vaikea lähteä. Aivan samoin on laita sen tenhon, jota aasialaisten tanssijattarien taiteesta syöpyy aisteihimme. Siitä puuttuu täydelleen moninaisuus ja eloisuus, vain harvoin tuo odottamaton liike vähän vaihtelua mukanaan, mutta tahdinmukaisesta kiertoliikkeestä lähtee sittenkin huumaus, ja sen valtaan henki vihdoin antautuu sallien tuudittaa itsensä jonkinlaiseen päihtymykseen, joka vähitellen muuttuu puolihorrokseksi.
Nyt siirtyi vahva tanssijatar hitaasti paikaltaan pyöreitä käsivarsiaan ojennellen. Hän ei astunut, hän liukui miltei huomaamattomin liikkein. Hän läheni katsojia ja herätti hitaasti heidän ohitsensa siirtyessään jokaisessa miltei tuskallisen jännittynyttä odotusta, että antamalla jonkin merkin ilmaisisi hänet huomanneensa. Mutta mitään tällaista ei tapahtunut. Ainoastaan ollessaan vastapäätä molempia muhamettilaisia hän antoi heille hienolla viittauksella uuden, hyvin ymmärretyn merkin arvonannostaan ja erikoisesta suosiostaan pitentämällä sen ajan, jolla hän toisia kunnioitti, kaksinkertaiseksi, ja se huomattiin hyvin ja otettiin vastaan suurella mielihyvällä, sillä niin tarkoin harkitussa tanssissa ilmenivät hienoimmatkin vivahdukset selvästi. Kun soitto lakkasi, ilmaisivat katselijat kaikuvalla kättentaputuksella tyytyväisyyttään. Vain Moreno jäi kylmäksi, sillä sellaisista seikoista ei ensi näkemällä erikoisesti pidä, pikemmin tarvitaan kaikissa maissa jonkinlaista tottumusta ja perehtymistä olosuhteisiin, jotta voitaisiin nauttia sellaisista kansallishuveista. Aivan toisin oli Assanoffin laita, jonka suuri innostus purkautui ihan odottamattomalla tavalla.
"Herra nähköön", sanoi hän, "olen sivistynyt ihminen ja käynyt Pietarin kadettikoulua, mutta piru minut vieköön, jos koko Euroopassa on mitään, jota voisi likimainkaan verrata nyt näkemäämme näytelmään! Ja nyt on jonkun teistä tanssittava minun kanssani lesgiä. Onko kellään vielä tippaa verta suonissaan? Vai oletteko kaikki tylstyneitä tai venäläisiä?"