Umm Djehan tarttui häntä päähän ja suuteli intohimoisesti.
"Minä pelastan sinut", vastasi Assanoff vilkkaasti, "piru minut periköön, ellen sinua pelasta! Sinähän olet minun koko sukuni! Kirotut ryssät, taivas heidät tuhotkoon! Mutta satakertaisesti maksan heille tuskani, jota ovat minulle tuottaneet ja vielä enemmän sinulle! Karkaanko sotaväestä?"
"Karkaa!"
"Lähdemmekö yhdessä vuoristoon ja liitymme kapinallisiin heimoihin?"
"Niin juuri!"
"Kunniani kautta, en huoli vähemmästä! Ja sen pitää tapahtua heti, huomenna tai mieluummin jo tänään, sillä aamu alkaa jo ruskottaa! Meistä tulee jälleen, mitä oikeastaan olemme, lesgejä ja vapaita! Minä vien sinut kotiin, enoni tytär, sinut on pelastettava ja minut myös! Kerta kaikkiaan olen tataari ja pysyn sinä. Mitä yhteistä on Muradin, Hassanin pojan, ja kaikkien näiden muukalaisten välillä. Tiedänhän minkä arvoisia he ovat! Oletko lukenut Gogolia? Siinä vasta kirjailija! Hän antaa heille mitä ansaitsevat, senkin roistot!"
Hypättyään pystyyn hän harppasi pitkin askelin edestakaisin kuin mielipuoli. Sitten hän jäi seisomaan Umm Djehanin eteen, katsoi häneen kiinteästi, tarttui häntä molempiin käsiin ja sanoi:
"Olet tosiaan aika kaunis, rakastan sinua kaikesta sydämestäni ja nain sinut kunniani kautta! Häissämme on meillä ryssänpäitä pöydällä, eikö niin?"
"Tietysti, ja joka päästä tuhat suudelmaa!"
"Osaatko ranskaa?"