"Osaan."
"Sen parempi, sittehän voimme silloin tällöin sitä puhella ajankuluksi."
"Murad, Hassan Beyn poika, mikä häpeä! Unohda nuo häpeälliset asiat ainiaaksi!"
"Olet oikeassa, olen tataari enkä mitään muuta, enkä halua muuta ollakaan, ja tuhansiin kappaleisiin saa minut lyödä, ellei lapsistamme tule kelpo muhamettilaisia! Mutta sanoja on jo kylliksi! Nyt ei ole siis enää muuta tehtävää kuin että jätän sinut, sillä päivä koittaa. Tule päivällisaikaan tapaamaan minua majatalossa. Siellä puen sinut käskyläisekseni. Kello yksi lähdemme suurilla tataarilaiskärryillä, jotka vuokraan. Matka käy nopeasti. Kuuden penikulman päässä täältä poikkeamme tieltä, ja sitten hyvää yötä! Ryssät eivät saa sinua enää nähdä täällä, enkä minä tule muuten heidän näkyviinsä kuin sapeli kädessä!"
Umm Djehan syöksyi hänen syliinsä. He suutelivat toisiansa, ja Assanoff lähti.
* * * * *
Päästyään kadulle hän oli yhtä ihastunut itseensä kuin suunnitelmiinsakin ja tavattoman rakastunut naisserkkuunsa, jota piti jumaloimisen arvoisena. Valitettavasti hän oli unohtanut kokonaan matkatoverinsa, tottumaton kun oli koskaan samaan aikaan pitämään enempää kuin yhtä asiaa mielessään: kun hän oli määrännyt Umm Djehanille majatalon kohtauspaikaksi, ei hän vähintäkään ajatellut, että Moreno odotti häntä siellä.
Nyt se yhtäkkiä pälkähti hänen päähänsä.
"Hiisi vie", huudahti hän, "sellainen tyhmyys!"
Mutta hän ei murehtinut kauan, siihen hän ei ollut tottunut, enempää kuin harkitsemaankaan.