"Mene tiehesi! En näe tässä vähintäkään yhtäläisyyttä! Olen yhtynyt salaliittoon, koska toverini niin tekivät, enkä ole heistä luopunut; sitäpaitsi oli kysymyksessä ruhtinas, joka oli laillinen hallitsijani. Se, mitä sinä aiot panna täytäntöön, ei ole muuta kuin maantierosvoutta. Haluat kadota rosvojen kanssa, jokin sirkustyttö mukanasi — suo anteeksi, että sanon sen sinulle suoraan. Ylhäisestä ja rakastettavasta miehestä, joka olet, loistavasta upseerista, joka näyttää kuin luodulta saamaan salongeissa osakseen erikoista huomiota, aiot muuttua jonkinlaiseksi kömpelöksi villi-ihmiseksi, jolle voi olla juuri parahiksi, että hänet ammutaan ensimmäisessä sopivassa metsikössä kuoliaaksi."
"Unohdat, että isänikin oli tuollainen kömpelö villi-ihminen, ja että hänetkin ammuttiin, juuri kuten sanot."
"Rakas ystävä raukkani, mitään en halua vähemmän kuin sinua loukata, mutta jos kerran isäsi on saanut tuollaisen, varmaankin hyvin vähän kadehdittavan lopun, niin ei sinun tarvitse ehdoin tahdoin syöksyä samaan. Kuulehan, Assanoff, puhukaamme järkevästi, jos käy laatuun! Isäsi oli villi-ihminen, eikö niin? Hyvä, mutta sinä puolestasi et ole. Mitä pahaa siinä on? Ihmiset eivät voi kuitenkaan polvesta polveen olla ihan samanlaisia. Saanko sanoa, miltä minusta näytät?"
"Puhu suusi puhtaaksi."
"Voisin nauraa sinulle, sillä jos jatkat tähän tapaan, niin olet yksinkertaisesti naurettava."
Insinööri punastui kovasti. Naurettavuuden pelko sai hänet aivan hämilleen. Hän piti kuitenkin puoliaan:
"Rakas ystävä, Umm Djehan tulee pian tänne. Ymmärräthän, etten voi häntä enää lähettää kotiin. Aiotko muuten pettää minut? Jos olen naurettava, niin olen — viini on kaadettu maljoihin, se on nyt juotava."
Sitten hän istuutui, alkoi vihellellä ja kaatoi itselleen lasillisen paloviinaa esillä olevasta pullosta.
Moreno huomasi, ettei hän saanut loukata Assanoffia. Hän lakkasi siis väittelemästä ja puuhaili miltei sanaa sanomatta pukeutumishommissa. Assanoffkaan puolestaan ei ollut erikoisesti puhetuulella ja keskeytti unelmoimisensa vain silloin tällöin jollakin merkityksettömällä, sivumennen lausutulla sanalla. Hän oli tullut hyvin hämilleen. Ystävän vastaväitteet tekivät neuvottomaksi, ja sitäpaitsi hän huomasi nyt pään ollessa kylmänä, etteivät hänen suunnitelmansa olleetkaan niin helposti toimeen pantavia, tai pikemmin ettei toimeenpano ollutkaan enää niin toivottava kuin näytti haltioitumisen ja liikutuksen hetkenä; ja sitten: Umm Djehan oli tehnyt häneen mitä voimakkaimman vaikutuksen, osaksi sukulaisuuden, vielä enemmän kauneuden ja ennen kaikkea omituisen persoonallisuutensa nojalla, mutta mennä hänen kanssaan naimisiin! Rehellisesti tunnustaen tyttö oli hänen mielestään hyvin takapajulla, niin taitava kuin hän lieneekin ollut ranskankielessä.
Oikeastaan olikin asia niin, ettei Assanoff parka ollut venäläinen, ei villi-ihminen eikä sivistynyt eurooppalainen, vaan hieman näitä kaikkia. Ne surkuteltavat olennot, joita vaiheaikain ja rajamaiden elämä tuolla tavoin kehittää harhaan, ovat hyvin epätäydellisiä ja viheliäisiä ja näyttävät enemmän määrätyiltä paheisiin ja onnettomuuteen kuin hyveisiin ja onneen. Virkistyäkseen ajatuksiaan ja keksiäkseen jonkin keinon hän alkoi juoda, ja muutamien lasillisten jälkeen välähti hänen mieleensä muuan tapa selviytyä hetken suurimmasta vaikeudesta, Umm Djehanin lähestyvästä tulosta. Keino oli hyvin yksinkertainen. Siihen ei tarvittu muuta kuin että hän, Morenon kääntäessä selkänsä, otti lakkinsa ja jätti uskollisen ystävänsä tehtäväksi selittää parhaan kykynsä mukaan kaikki tuolle serkulle, josta äsken niin äkkiä oli tullut matkakumppani, toveri ja morsian.