VI
TANSSIJATTAREN KOHTALO
Kellon lyödessä kaksitoista päivällä oli Umm Djehan jo suuremmitta vaikeuksitta päässyt asunnostaan, kun tanssijattaret, sallimuksen avulla kotiin palanneina, eivät tietäneet mitään kiireellisempää ja välttämättömämpää tehtävää kuin tyydyttää levontarpeensa ja paneutua maata. Kulkien syrjäkatuja oli Umm Djehan tataarilaisten naisten tapaan verhottuna saapunut majataloon ja hiljaa koputtanut ulko-ovelle. Assanoffin käskyläinen avasi hänelle. Nopeasti ja sanaa sanomatta hän livahti sotamiehen ohitse, joka luullen upseerien odottavan naista ei katsonut olevan aihetta häneltä mitään kysyä. Niin tuli tanssijatar saliin, jossa Moreno oli juuri lukitsemassa matkalaukkuaan noin tunnin perästä tapahtuvan lähdön varalta.
Kuullessaan askelia Moreno kohotti katseensa, huomasi tytön ja etsi vaistomaisesti silmillään Assanoffia. Hämillä olemiseen ei Umm Djehan jättänyt hänelle ollenkaan aikaa.
"Herra", sanoi Umm Djehan hänelle, "tulen tänne tapaamaan luutnantti Assanoffia. Hän lienee sanonut teille, että minä olen hänen serkkunsa, ja koska hän epäilemättä on luottavainen sielu, on hän varmasti lisännyt, että olen hänen morsiamensa. Hän näyttää olevan poissa. Sallinette minun siis odottaa häntä."
"Neiti", vastasi Moreno kylmästi, tarjoten kuitenkin tulijalle tuolin, "olette oikeassa, Assanoff on tosiaankin luottavainen, tiedän, että olette hänen serkkunsa, tai ainakin, että hän teitä siksi luulee. Mitä taas teidän morsiusarvoonne tulee ja kaikkiin sen seurauksiin, joista ette puhu, ei niissä vielä olla niin pitkällä, ja minun on pyydettävä teitä muuttamaan suunnitelmanne."
"Ja miksi?"
"Saattaisitte Assanoffin turmioon ja sitäpaitsi teillä ei edes olisi hyötyä siitä."
Umm Djehanin ilme muuttui vihamieliseksi.
"Kuka siis sanoo teille, että etsin siinä omaa etuani? Onko Assanoff antanut tehtäväksenne puhua minulle tällä tavoin?"