"Epäilemättä."
"Kuka te olette oikeastaan?"
"Juan Moreno, entinen Segovia-jääkärien luutnantti, nykyisin Imereti-rakuunain kornetti, suuri naisten ihailija, mutta myös suunnattoman itsepäinen."
Tuskin hän oli sen sanonut, kun näki tikarin välähtävän jonkun tuuman päässä rinnastaan, Vaistomaisesti hän karkasi kiinni ja ehti juuri tarttua Umm Djehanin ranteeseen, kun hiottu terä tunkeutui lihaan. Hän väänsi vastustajattarensa kättä, laskematta irti. Siitä huolimatta Umm Djehan ei hellittänyt asetta ja katseli häntä tiikerin silmillä — Moreno häntä jalopeuran silmillä, sillä hänen vihansa oli leimahtanut ilmiliekkiin, ja hän työnsi tyttöä kiivaasti seinää vasten.
"No, neitiseni", sanoi hän, "mitä tämä lapsellisuus merkitsee? Jos en olisi se mikä olen, niin tekisin teille juuri sen, mitä aiotte minulle."
"Mitä sitten tekisit?" vastasi Umm Djehan hurjana.
Moreno alkoi nauraa, laski hänet irti ilman vähäisintäkään yritystä ottaa pois asetta ja vastasi:
"Suutelisin teitä, neitiseni; sillä se sopii nuorelle neitoselle, joka kehtaa ärsytellä nuorukaista."
Näin sanoen Moreno otti taskustaan nenäliinan ja painoi sen rintaansa vasten. Verta vuoti runsaasti ja se tahri hänen paitansa. Pistos oli hyvin tähdätty, mutta onneksi se ei tunkenut läpi. Muutoin Moreno olisi virunut pitkällään maassa, koskaan nousematta.
Umm Djehan hymähti ja sanoi riemuitsevin ilmein: "Paljoa ei puuttunut.
Ensi kerralla pistän varmemmin."