Samassa tuli Gregor Ivanitsh paikalle ja auttoi häntä pitämään elotonta ruumista pystyssä. Moreno tahtoi viedä hänet asuntoonsa.
"Ei", sanoi 'hengen vihollinen' päätään pudistaen, "lapsi parka on minun luonani ollut sairaana, sentähden tahdon myös hautauttaa hänet omalla kustannuksellani. Nyt hän on kuollut. Hän ei ole minua rakastanut, mutta minä tahdoin hänen parastaan, ja siinä on syytä kyllin, että saan pitää itseäni hänen ainoana omaisenaan."
"Mitä sitten oikeastaan on tapahtunut?" kysyi Moreno.
"Eipä paljoa. Hän ei halunnut joutua myydyksi, hän ei suostunut lähtemään Trapezuntiin. Hän kieltäytyi tanssimasta, ja mitä ei koskaan ennen ollut tapahtunut, mitä ei koskaan ennen oltu hänessä nähty, hän kulutti yöt ja päivät itkien, hän raastoi rintojaan ja repi kynsillä kasvojaan. Kauneudenloiste ei tiennyt enää kuinka tulisi hänen kanssaan toimeen ja halusi kovasti päästä hänestä eroon. Silloin sanoin puolestani Umm Djehanille: 'Tyttäreni, olet väärällä tiellä, ja juuri henki saa ilmeisesti pääsi pyörälle. Unohda tyhmät ajatukset! Juo, naura, laula, huvittele, anna oikuillesi täysi valta! Olet nuori, olet kaunis, herätät ihailua ja tanssit kuin haltiatar. Kenraalikin makaa jalkojesi juuressa, jos haluat. Minkätähden oikeastaan et tahdo?"
Hän vastasi minulle: 'Koska rakastan saamatta vastarakkautta.'
Enempää selvää ei hänestä voinut saada. Minä, joka olin ennen ollut häneen rakastunut, en enää siitä välittänyt, vaan otin hänet kaikessa ystävyydessä huostaani ja vein vuokratilalleni hänen omalla suostumuksellaan. Hoidin häntä, koetin viihdytellä — mutta mitä arvelette — pelkästä itkemisestä hän viimein alkoi yskiä ja minä haetin lääkärin, joka selitti, että hänen oli oltava hyvin varovainen ja vältettävä kylmettymistä. Tiedättekö, mitä hän teki? Hän meni ulos ja piehtaroi lumessa! Niin, henki, henki! Älkää minulle enää siitä puhuko! Tehän olette kaikki sokeita, pakanoita! Viimein, kolme päivää sitten, hän sanoi minulle toden totta sen, mitä teille nyt kerron. Se on sulaa järjettömyyttä, mutta kuitenkin toistan tarkoin hänen omat sanansa. Hän sanoi minulle: 'Vie minut Bakuun!'
'Mitäs sinä sieltä haluat?' kysyin.
'Kuolla', vastasi hän.
Tuska ahdisti hänen kurkkuaan ja minä vastasin tylysti: 'Täällä on yhtä hyvä kuolla kuin Bakussa.'
'Ei ole! Tahdon kuolla ratsumestari Morenon kynnykselle.'