"Tiedän varsin hyvin", sanoi Assanoff Morenolle lyhyesti kertoessaan näistä asioista, "tiedän varsin hyvin, Leokadia ei ole nuori eikä erikoisen kauniskaan. Mutta mitäpä tehdä Potissa? Piru on täällä vielä ilkeämpi kuin muualla, ja ajatelkaahan — ranskatar. Ranskatar Potissa! Mitenkä voisi vastustaa?"
Sen jälkeen hän esitteli toverinsa eräälle tavattoman pitkäkasvuiselle, voimakkaalle, vaalealle miehelle, jolla oli harmahtavat silmät, paksut huulet ja huomattavan hyväntuulinen kasvojen ilme. Hän oli venäläinen. Jättiläinen hymyili. Hänellä oli huonohko, mutta mukava matkapuku, joka heti ilmaisi omistajansa selvän tarkoituksen välttää kaikkia hankaluuksia. Gregor Ivanitsh Wialg oli rikas tilanomistaja, jonkunlainen aatelismies ja samalla lahkolainen. Hän kuului erääseen paljon parjattuja, vaan kristikunnassa yhä uudelleen esiintyviä veljeskuntia, joita suuremmat seurakunnat toisinaan tulella ja miekalla hävittävät, mutta jotka kaikesta huolimatta, niinkuin eräät ruoholajit, huomaamatta levittävät muutamia siemeniä ja niin jälleen työntävät vesaa. Hän oli sanalla sanoen duhobortsi eli "hengen vihollinen". Venäjän hallitus ja Venäjän papisto ovat tähän uskonlahkoon nähden, johon Wialg kuului, vihamielisellä kannalla, ja kun he pääsivät jonkun sen jäsenen jäljille valtakunnan sisämaakunnissa, niin tuomitsivat he hänet, jos ei tosin kuolemaan, kuten keskiaikana, niin ainakin maanpakolaisuuteen Kaukaasiaan.
"Hengen viholliset" uskovat, että ihmisen terve, hyvä, viaton, rauhallinen osa on liha. Liha itsessään ei tunne mitään huonoa viettiä, mitään luonnonvastaista pyrkimystä. Ravinnonotto, lisääntyminen, rauha ovat sen tehtävät. Jumala on ne sille antanut ja johtaa ne aina viettien avulla jälleen sen mieleen. Niin kauan kun se ei ole turmeltunut, hakee se aivan puhdasta ja yksinkertaista tilaisuutta saadakseen tyydytystä, joka on siis samaa kuin vaellus taivaallisen oikeuden teillä, ja mitä tyydytetympi se on, sitä lähemmä se tulee jumaluutta. Ihmisen turmelee juuri henki. Henki lähtee paholaisesta. Se on ihmiskunnan kehitykselle ja säilymiselle kokonaan hyödytön. Se yksin herättää intohimot, keksii oletetut tarpeet ja oletetut velvollisuudet, jotka vastoin oikeutta ja järjestystä estävät lihan kutsumusta, ja tuo loputtomasti pahaa mukanaan. Henki on synnyttänyt maailman taipumuksen ristiriitaan ja taisteluun, kunnianhimoon ja vihaan. Hengestä lähtevät myös murhat, sillä liha elää vain säilyäkseen eikä suinkaan hävittääkseen ja hävitäkseen. Henki on hulluuden, teeskentelyn ja kaikenlaisten säännöttömyyksien ja siis myöskin väärinkäytösten ja hurjastelujen isä, jotka tavallisesti pannaan lihan syyksi, tuon kunnon toverin, joka juuri viattomuutensa tähden on niin helposti harhaan viekoteltavissa, ja sentähden on todellisesti uskonnollisten ja todellisesti valistuneiden ihmisten velvollisuus puolustaa poikaparkaa ja pitää hengen viettelyksiä voimainsa mukaan siitä kaukana. Tästä kaikesta seuraa, ettei saa enää olla mitään positiivista uskontoa, jotta ei kukaan kävisi suvaitsemattomaksi ja vainoavaksi, ei avioliittoa, ettei voisi tapahtua aviorikoksia, ei mitään pakkoa minkäänlaista taipumusta vastaan, jotta jokainen lihan kapina sillä tavoin täydellisesti torjuttaisiin, ja viimein, että kaikki järjen kehittäminen on periaatteellisesti hyljättävä vihattavana pyrkimyksenä, joka vie vain synnillisyyden voittoon eikä koskaan ole toiminut muuksi kuin paholaisen hyväksi.
"Hengen viholliset", jotka täten halveksivat kaikkia järjen toiminnan tuloksia, eivät pidä arvossa edes teollisuutta ja rajoittuvat siis kaikkein välttämättömimmän valmistamiseen ja yksinkertaisimpiin tuotantotapoihin. Sitä vastoin he pitävät auraa tavattoman korkeassa arvossa ja osoittautuvat kokeneiksi maanviljelijöiksi ja mallikelpoisiksi karjanhoitajiksi. Talonpoikaistalot, joita he ovat perustaneet Kaukaasiaan, ovat kauniita, hyvin hoidettuja ja tuottavia, ja joskin olisi klassillista ja runollista verrata siellä vallitsevia tapoja niihin, jotka muinoin olivat yleiset Syyrian jumalattaren temppelissä, niin voi kuitenkin huoletta väittää, että duhobortsit tavoissaan, töissään ja toimissaan ovat paljon yläpuolella Amerikan mormooneja.
"Ette voi löytää rakastettavampaa ihmistä", sanoi Assanoff ystävälleen osoittaen terveen ihmisjärjen vastustajaa, "parempaa, hauskempaa, miellyttävämpää miestä ei yleensä ole olemassa! Olen asunut hänen naapurinaan lähellä vuoristoa, ja kuinka hyvin olen silloin viihtynyt, kuinka hyödyllistä se on ollut minulle, sitä ei voi sanoakaan, sitä te ette voi uskoa. Hei, Gregor Ivanitsh, vanha hupsu, senkin vekkuli! Annahan kun syleilen sinua! Matkustatkos huomenna kanssamme?"
"Kyllä, herra luutnantti, toivottavasti. En tiedä ainakaan, miksi minun ei sopisi huomenna matkustaa kanssanne. Mutta Bakuunko asti. E—e, ei puhettakaan! Minä jään Shemahaan!"
"Se on perin kurja pesä", vastasi Assanoff muiden vieraiden kanssa istuessaan pöytään ja lautasliinaansa avaten.
"Ette tiedä, mitä puhutte", vastasi lahkolainen antaessaan jättiläismäisen lusikallisen soppaa kadota suuhunsa, sillä madame Marron vanhempi kestitsi vieraitaan arvon mukaan ja pieni abshahilais-tyttö oli juuri asettanut täyden lautasen Gregor Ivanitshin eteen.
Leokadia, joka tunsi Kaukaasian perinpohjin, arveli olevan tarpeellista sekaantua keskusteluun.
"Olkaa vaiti", huusi hän luoden Gregor Ivanitshiin katseen, joka ilmaisi syvää suuttumusta, "tiedän hyvin, minkä hengen lapsia olette ja mihin viittailette. Mutta minä en siedä kerta kaikkiaan, että minun pöydässäni ja herra Marron vanhemman kunnioitettavassa talossa puhutaan sellaista, että kuormarenkikin punastuu."