Leokadia tuli itse tulipunaiseksi osoittaakseen, että hänen häveliäisyytensä ei suinkaan ollut pienempi kuin kuormarengin, jonka hyveellisyyden määrää hän juuri oli kuvannut.
"No, no, ei mitään kateutta", vastasi Assanoff tyynnyttävin kädenliikkein. "Teidän kokemuksenne näyttää keksivän käärmeitä, joita minun viattomuuteni ei aavistakaan. Olkaa aivan huoletta! Minä pysyn horjumattoman uskollisesti valoissani. Selitähän Gregor Ivanitsh, mitä oikeastaan tarkoitat! Olen utelias mies."
"Onhan kyllinkin tunnettua", vastasi uudelleen duhobortsi ja kaatoi itselleen jättiläismäisen lasin kashetiviiniä, "että Shemahan kaupunki on kuuluisa, mitä nautintojen valinnan hienouteen tulee. Se oli muinoin riippumattomien tataariruhtinaiden asuinpaikka ja siellä pidettiin yllä tanssijatarkoulua, jota ihailtiin kaikkialla ja joka oli tunnettu Persiassakin. Luonnollisesti virtasi väkeä joukoittain tälle ilahduttavalle seudulle nauttiakseen niin monien kauniiden neitosten näkemisestä ja esityksistä. Mutta sallimus ei tahtonut, että muhamettilaiset iän kaiken yksin omistaisivat sellaisen aarteen. Meidän keisarilliset joukkomme valtasivat Shemahan niinkuin monta muutakin alkuasukas-ruhtinaan hallituskaupunkia. Vääräuskoiset puolustautuivat kaikin voimin, ja kun he olivat häviämäisillään, joutuivat he aivan raivoihinsa. Jotta venäläisetkään eivät saisi maistaa heidän onneaan, päättivät he, että tanssijattaret oli kaikki murhattava."
"Tässä on taas yksi niitä julkeuksia, jotka useammin esiintyessään toden totta voisivat ajaa minut uskontosi helmaan", pisti Assanoff väliin.
"Mutta verilöylyn täydellisestä toimeenpanosta ei sentään tullut mitään."
"Ei, hyvä kyllä!"
"Samalla hetkellä, kun teurastus alkoi, valloittivat venäläiset rykmentit väkirynnäköllä kaupungin. Näky oli kauhistuttava: ammottava muurinaukko päästi sotilaat virtaamaan sisään, ja heidän oli ensi töikseen pistettävä kuoliaaksi raivokkaat puolustajat, jotka eivät väistyneet hiuskarvan vertaa. Suureksi ihmeekseen tapasivat meidän miehemme siellä ja täällä nuorten tyttöjen ruumiita, jotka punaisissa ja sinisissä, kulta- ja hopeakuteisissa harsopuvuissaan ja jalokivissään makasivat kivityksellä verta vuotaen. Tunkeutuessaan kauemmaksi kaduille he huomasivat suurin joukoin sellaisia uhreja, jotka vielä elivät, ja joita muhamettilaiset sapeliniskuin tappoivat. Nyt he syöksyivät kahta rohkeammin kahakkaan, ja sitten ilmeni vastarinnan murtumisen jälkeen, että noista ihailtavista olennoista, jotka olivat kohottaneet Shemahan maineen taivaisiin, noin neljännes oli pelastettu."
"Jos ei tarina olisi päättynyt ainakin puolittain onnellisesti", huudahti Assanoff, "niin en olisi voinut syödä edelleen. Sen käänteen vuoksi, jonka olet asialle antanut, voinen sentään kestää jälkiruokaan asti. Madame, oletteko niin rakastettava, että annatte minulle samppanjaa?"
Liike, jonka tämä pyyntö sai aikaan, katkaisi keskustelun hetkeksi. Kun oli juotu malja Kaukaasiaan vasta tulleen upseerin terveydeksi — jonka ehdotuksen madame Marron vanhempi esitti niin rakastettavasti, että se olisi syystä kyllä tehnyt rauhattomaksi omituisen insinööri-upseerimme, jos hän muuten olisi välittänyt sellaisista vähäpätöisyyksistä — pääsi joku vieraista taas keskustelun alkuun.
"Muutamia viikkoja sitten", sanoi hän, "tulin Shemahaan ja olen saanut kuulla, että arvossapidetyin sikäläinen tanssijatar on joku Umm Djehan. Hän panee kaikkien päät pyörälle."