Assanoff oli liian tottunut näkemään imeretiläis- ja ghurialais-tyttöjä joutuakseen niin ihastuksiinsa kuin Moreno. Hän piti heitä kyllä sievinä, mutta kun hänen päähänpistonsa nyt kerran oli sivistys, niin hän piti, madame Marron vanhemman viehätystä suuremmassa arvossa, vaikka tämä jo vuosien vieriessä oli käynyt vähän kuluneeksi.
* * * * *
Lukijaa on ehkä hämmästyttänyt, ettei "hengen vihollinen" ollut upseerien matkassa, vaikka päättäen hänen eilisiltaisista vakuutuksistaan hänen puoleltaan olisi tätä aikomusta voinut edellyttää. Assanoff, joka lähtöhetkellä ei ollut likimainkaan selvä, ei ollut vähääkään välittänyt ystävänsä poissaolosta; hän tuli sitä ajatelleeksi vasta kun vene oli jo jotenkin kaukana. Moreno ei ottanut illalliseen keskusteluun ollenkaan osaa, niin että Gregor Ivanitshilla oli ollut täysi vapaus toimia mielensä mukaan. Yön kuluessa oli asia hänelle selvinnyt. Hän oli kesken humalaansa harkinnut — sillä koskaan hän ei ollut älykkäämpi ja ovelampi kuin päissään — että olisi tuhmaa saapua Shemahaan sellaisen elostelijan kanssa kuin Assanoff, joka kulkisi vain nautinnosta toiseen ja joka muuten ei häntä ollenkaan miellyttänyt. Gregor Ivanitsh ei suinkaan ollut kyllin sokea olettaakseen, että kiitokseksi monista nautinnoista, joita hän oli Assanoffille toimittanut, seuraten osaksi uskonnollisia periaatteitaan, osaksi synnynnäistä hyvänahkaisuuttaan, tämä nyt näyttelisi jalomielisen osaa ja ensi kerran eläissään arastelisi sekaantumasta hänen asioihinsa ja tuottamasta hänelle harmia. Päinvastoin hän tiesi varmasta kokemuksesta, ettei mikään olisi tälle sivistyneelle tataarille niin mieluista kuin sellainen yhteentörmäys, josta varmasti voisi olla seurauksena riittävä määrä hyviä ja huonoja piloja, hassutuksia ja kerskumisen aiheita koko vuodeksi kerrottavaksi kaikille Kaukaasian varusjoukoille ja joka majapaikassa.
Tämän tähden hän jätti lupauksensa täyttämättä, päätti matkustaa yksin ja nopeasti ja otti pari tuntia sotilaiden lähdön jälkeen oman veneen. Hän järjesti niin, että hänen ja edellä kulkevain välille jäi pieni välimatka, ja kun sitten tuli pimeä, ei hän suinkaan jää nyt ystävysten kanssa viettämään yötä jossakin niistä lautamajoista, joita valtion puolesta on rakennettu matkustavain tarpeeksi, vaan pani venekuntansa ponnistamaan kaksin verroin. Niin hän ehti aamulla Kutaisiin, otti kyytihevosen, kulki läpi Tiflisin pysähtymättä ja saapui Shemahaan.
Shemaha ei ole suuri, ei edes merkillinen kaupunki. Vanhat alkuasukkaiden majat ovat miltei kokonaan kadonneet antaakseen tilaa monille uudenaikaisille rakennuksille, jotka kyllä saattavat olla hyvin tarkoitettuja, mutta joilta puuttuu kuitenkin kaikki omintakeisuus. Rikkaat muhamettilaisetkin ovat rakennuttaneet tarpeisiinsa ja tottumuksiinsa sovellettuja venäläismallisia taloja. Siellä näkee komeita myymälöitä, kasarmeja, kirkon, lyhyesti, mitä kaikkialla muuallakin. Poliisipäällikkö, entinen ratsuväen upseeri, kunnon mies, joka kesytti laululintuja ja suuren osan elämäänsä vietti samassa jättimäisessä häkissä kuin hänen kasvattinsakin, asui kuvernöörin ohella parhaiten koko maassa, koska hänen asuntonsa oli lähinnä samanlainen kuin saksalaisen keskisäätyyn kuuluvan porvarin koti. Gregor Ivanitsh Wialg lähti ensin sinne, koputti ovelle ja pääsi sisään.
Hän astui saliin sillä perin huolettomalla tavalla, joka oli hänelle ominainen. Hän ei edes tervehtinyt pyhäinkuvaa, joka riippui korkealla nurkassa.
"Parhain ystäväni", sanoi hän, "olen tehnyt pitkän matkan; tulen Konstantinopolista ja lähinnä Potista. En ole suonut itselleni hetkenkään lepoa ja tuon onnea mukanani taloon."
"Se on minulle erinomaisen tervetullutta", vastasi Paul Petrovitsh, "todellakin erinomaisen tervetullutta. Onni on kunnon naikkonen, joskaan ei aivan nuori eikä oikuton. Luulisin kuitenkin, ettei kukaan maailmassa ole sentähden tietoisesti sulkenut siltä ovea."
"Sanalla sanoen, minulla on hommissamme ollut enemmän menestystä kuin koskaan olisin voinut uneksiakaan."
"Kertokaahan minulle kaikki aivan juurta jaksain", vastasi Paul Petrovitsh onnellisen näköisenä levittäen pumpulisen punaraitaisen nenäliinan polvilleen ja pistäen suuren tukon nuuskaa nenäänsä.