Ovi lyötiin kiinni, jotta pienet ruudut tärisivät. Nuori tyttö raukka oli niin liikutettuna ja harmissaan, ja viipyi niin kauan, ennenkun sisar tuli. Kun hän vihdoinkin tuli, niin Anna huomautti hänelle heti saappaita.
"Hoh, se on Julius taas," vastasi Tiina, olematta milläänkään, samassa kun hän tuppasi kakluunin puita täyteen. "Tuo uppiniskainen poika joutaa kyllä odottaa."
"Parasta varmaankin on, että teet sen heti; kuului siltä kuin hän olisi ollut suutuksissaan."
"Olkoon vain, minä en siitä suuresti välitä. No, olipa hyvä, että tulit, minulla on isää varten jotakin, jonka saatat mukanasi kotiin viedä. Nyt hän ei tosin sitä niin suuresti tarvitse, mutta minä en tohdi sitä kauemmin täällä pitää."
Hän aukaisi kaapin ja otti esille pienen, topatun tyynyn, vaan pysähtyi heti ja huudahti peljästyneenä:
"Rouva, rouva! Sinun täytyy mennä piiloon!"
Ja ennenkun Anna ehti asiaa harkita, seisoi hän, väristen kuin haavan lehti, punaisessa kaapissa, puoleksi haudattuna villahameihin tyyny sylissään. Hän kuuli kakluunin ovet avattavan ja tuiman äänen huutavan:
"Sinä et taukoa, ennenkun sytytät talon tuleen. Tänne sisälle ei saa tulla enää ainoata puikkoakaan, muuten täällä varmaan joskus tulipalo syttyy. Mieletön ihminen!"
Kamari oli aivan savua täynnä, kun Anna vankeudestaan tuli, ja Tiina näytti kiukustuneelta.
"Katso vain, hän otti pois joka ikisen murun; niin, nyt näet, millaisen väen luona olen."