"Iloista joulua!" kuului taaskin, "ja kiitoksia, kiitoksia kaikille!"
"Kiitoksia itsellesi, Juho, iloista joulua! ja terveyttä ja kaikkea hyvää!"
"Älä unohda tupakkia, äiti", huusi Sven, tullen juosten, "Kyöpenhaminan tupakkia, ukko, ja iloista joulua!"
Sitte tuli eräs nainen, kantaen reunoja myöten maitoa täynnä olevaa ruukkua, hänellä oli vehnäleipä kainalossa ja juusto kädessä. Kolme pientä vaaleahiuksista lasta seurasi häntä; ne hyppivät tyytyväisinä ympärillä ja näyttivät äidille saaliinsa, kukin heistä oli saanut pienen lahjan. Äiti itse oli surupuvussa ja aivan itkeneen näköinen.
"Iloista joulua, Katri!" sanoi papin rouva lempeästi ja hellästi, "tiedäthän kyllä, kuka pitää huolen leskestä ja orvoista; iloista joulua!"
Mikä sydämmestä tuleva sointu hänen sanoillaan oli; vaan hänen äänensähän oli sellainen.
Viimeiseksi saapui ijäkäs, kokoonkutistunut vaimo käydä horjuen, vanha paksu päähine päässä ja sauva kädessä. Hän kantoi suurta leipää toisessa, juustoa toisessa kainalossaan, maitopyttyä vasemmassa, sauvaa ja kokoonsolmittua liinasta oikeassa kädessä. Käynti häneltä sujui vain hiljalleen, hän tunnusteli hitaasti eteensä sauvallaan.
Pastori Lange tuli käyden toiselta puolelta, hän katsahti tuon vanhuksen menoa, samassa putosi kaunis punainen omena nytystä ja vieri pitkin permantoa. Vanhus kääntyi ympäri; helppo todellakaan ei ollut vanhaa selkää taivuttaa, kuinka saisi hän omenan ylös?
Rovasti kiirehti sitä ylös ottamaan; hän otti hatun päästänsä ja kurotti vanhukselle ensin omenan ja sitte kätensä.
Aurinko valaisi kumpaisenkin kasvoja, ja niistä kuvastui rakkaus, molemminpuolinen rakkaus, siitä ei saattanut erehtyä. Erkki yritti puhua pilaa, vaan se ei käynyt päinsä.