Pieni, pyylevä käsi koski Erkin käsivarteen; lapsen kauniit silmät katsoivat kysyvästi hänen silmiinsä.
"En todellakaan tiedä, osaanko", sanoi Erkki, hyväillen pehmeitä kiharia ja nostaen hänet saamattomana polvelleen — hänellä ei ollut varsinaisesti ollut mitään tekemistä lasten kanssa; "mutta minä tahdon koettaa. Mitä sinä haluat?"
"Kanan poikinensa."
"Sitä en varmaan milloinkaan voi saada toimeen."
Hän leikkasi innokkaasti Maikin tylpillä saksilla.
"Akseli osasi leikata niin hyvin, lehmiä, hirviä ja jäneksiä, vieläpä kaniinejakin. Minulla on hänen leikkaamansa haikara; hän maalasi sen sitte, sillä on oikein punaiset sääret. — Tiedätkö", kuiskasi hän tuttavasti, "missä Akseli jouluaan viettää?"
Tuo kysymys oli Erkistä kovin vastenmielinen, hän vastasi aivan lyhyesti "en", leikaten yhä kanaa.
"Ylhäällä Herran luona!" — Hän silmäili, minkä vaikutuksen se lause teki, selitti Erkin katseen omalla tavallaan ja kysyi aivan sääliväisesti: "Onko sinulla ketään tuolla ylhäällä?"
Äidin sisään tuleminen säästi Erkiltä vastauksen; hän sanoi vain:
"Pikku Maikki puhuu veljestään."