"No, siis vihdoinkin saamme sinut tänne, pienokainen!" Isoisä likisti minua sydämellisesti leveätä rintaansa vastaan, piti sitte minua käsivarren mitan itsestään erillään ja silmäili minua kauan.
"Eipä näytä pahalta, vai kuinka, Kristiina?" Viimeiset sanat olivat tarkoitetut hänen tyttärelleen, jota minä en ennen havainnut. Kristiina täti seisoi puoliksi oven takana. Hänen leninkinsä oli tummanharmaa, vanhanaikaista tekoa. Kaulassa hänellä oli pieni lumivalkoinen huivi ja aivan samallainen päässä, leuan alle solmittuna. Harmahtava tukka oli sileästi alaspäin poskia kohden kammattuna. Hän oli melkoisen pitkä, laiha ja jäykkä. Otsa oli ryppyinen, ja syvässä olevain, harmaanruskeiden silmien ympärillä näkyi punahtava vivahdus, ikäänkuin hän olisi äskettäin itkenyt. Koko hänen kasvoinsa muoto oli paljoa vanhempi kuin isoisän; katsanto ei myöskään ollut ystävällinen kuin hänen, pikemmin luotansa karkoittava, ja vaikka hän oli nähtävästi liikutettuna minun näkemisestänsä, niin näytti kuitenkin, ikäänkuin hän tahtoisi estää kaikkea tuttavallisuutta minun puoleltani.
"Minä toivon, että hän on hyvä tyttö", kuului hänen vähän oikaiseva vastauksensa isoisän kysymykseen.
"Luonnollisesti hän hyvä tyttö on, se tulee itsestään." Isoisän ääni oli kärsimätön.
"Tule luokseni taas, Elisabet; tosiaankin, sinä olet isäsi näköinen!"
Hän kietoi rakkaasti käsivartensa vyötäisteni ympäri ja vei minut saliin.
"No, kuinka on veljesi jaksanut, tyttö kultani, sittekun hän viime vuonna täällä oli? Se oli naurettava nalikka!"
"Aivan kunnioitettava nuori mies", väitti Kristiina täti. "Niin, sepä juuri on onnettomuus, täti; Kristian on niin hirveän kunnioitettava."
"Kuuleppa vain häntä", sanoi isoisä, tyytyväisenä hymyillen; "oikea kirjanmärehtijä on hän varmaan, vai kuinka?"
Aivan häijysti oli minulta, vaan minä en saattanut vastustaa halua halventaa Kristiania hiukkasen ja tehdä häntä hieman naurettavaksi. Se huvitti isoisää, ja hän ilmoitti äänekkäästi suostumuksensa. Tädin koko olento, kiinni puristetuista huulista aina levottomaan käteen asti, osoitti päinvastoin tyytymättömyyttä, joka kuitenkin vain kiihotti minua jatkamaan.