Hän vei käteni huulilleen; minä kumarsin päätäni, hyväksyen.
Myöhemmin kävelimme puutarhassa, ja minä nimitin häntä useita kertoja nimellä Ove — tuo nimi sointui niin hyvältä, niin luonnolliselta minun suussani, hän sanoi — ja me puhelimme tulevaisuudesta sekä entisyydestä, minun kodistani ja hänen perheestään; kaikki tyyni oli kuin uni. Mutta hänen lähdettyään, pyysin isoisältä oikein hyvää kynää ja oikein kaunista paperia; minä tahdoin jo sinä iltana kertoa siitä omaisilleni kotona.
"Siitä minä pidän, lemmikkini; sinä et unohda vanhoja oloja uutten tähden; vähemmän rakastava tytär olisi seuraavaksi päiväksi odottanut. Kas, tässä on arkki, jossa on Rosenborgin linna verenpisarakasvien köynnöksessä, sen luulisin olevan kauniin."
Ja sille suurelle, hieman kellahtavalle arkille — se oli isoisän kirjoituslaatikossa varmaankin monia vuosia ollut — kirjoitin minä kauniisen kaavakirjoitustapaan pitkän kirjeen äidille. Minä esittelin kaikki Ove'n etuudet ja koristin kurjaa turhamaisuuttani, niin hyvin kuin saatoin, hänen jaloilla miehisillä hyveillään.
IV.
Omituista oli seuraavana aamuna herätä kaikkea tuota muistelemaan. Tulevaisuus oli edessäni raivattuna ja viitoitettuna, ja vielä eilen oli se ruusunpunaisiin ja kultaisiin utupilviin peittyneenä, ja minä luulin varmasti niiden takana ihmeellisiä, seikkailurikkaita vaiheita piileilevän. Tämä nyt oli niin tasaista, niin kokonaan tavallista; täällä, tällä ahtaalla alalla, minä olin elävä ja kuoleva. Mutta olihan se vapaa valintani, ja tuleva puolisoni oli niin hyvä! Eikö hän vain ollut liian hyvä minulle? oli kyllä, vaan minä olin ahkeroiva… Nopeasti puin ylleni ja kiirehdin ruokasaliin, jossa täti teepöydän ääressä seisoi.
"Hyvää huomenta, Kristiina täti! Saanko täst'edes sinua talouden toimissa vähän auttaa? Minä tahtoisin halusta tulla kelvolliseksi."
Sitä kauhua, joka tädin kasvoissa tuon pyynnön johdosta kuvautui, ei saata selittää. Hänen täytyi suurimmassa määrässä malttaa mieltänsä, saattaaksensa pyyntööni suostua, ja hän teki sen paljaasta velvollisuudentunnosta.
"Saammehan koettaa huomenna; tänään se ei juuri käy päinsä" — hän näytti levottomalta —; "äitisi ei suinkaan sinua kotona ollenkaan käyttänyt!"
"Ei varsin paljon; hän tekee mieluimmin kaikki itse, miten sinä; oi, Kristiina täti, miten totiselta sinä näytät! Sinä luulet tietysti, että minä olen kelvoton raukka, sen havaitsin eilenkin."