Sven loi katseensa epäillen maahan, eikä lausunut sanaakaan kehoitukseksi; hänen katsantonsa sanoi: "hän ei totisesti tule milloinkaan takaisin."
"Minä kiitän suuresti siitä, että saan takaisin tulla, vaan en saata sitä vielä varmaan määrätä."
"Tahdotteko lähteä meiltä?" sanoi Maikki, luoden murheisen silmäparin häneen; "me leikimme tänä iltana, jää seuraamme, se on paljoa hauskempaa kuin kaikki teidän tanssiaisenne."
Erkki nosti lapsen ylös ja suuteli sitä ihmeellisen hellämielisenä. Niin, olipa jo kylläkin tärkeätä päästä täältä pois!
"Te saatatte tulla seurassamme kirkolle; mylläri asuu siinä lähellä; sana lähetetään hänelle heti; olen varma, että se on hänelle suuri hauskuus."
Kirkonkellot kajahtelivat niin selvästi selkeässä talvi-ilmassa; rauhallinen, valkoinen talvimaisema oli heidän edessään häikäisevässä auringonpaisteessa. Papin rouva istui kaunis kuusiseppele polvillaan; Ellillä oli myöskin sija vaunuissa; muut olivat isän kanssa edellä menneet.
"Istu rauhassa, pikku Elli; isäukko tahtoo mieluimmin itse sinut nostaa ulos. — Kas, tuollapa ovat jo myllärin vaunut, nyt saatte kernaasti nousta." Rouva, näin Erkille sanoessaan, katsoi häntä uskollisesti silmiin. "Hyvästi, ja Jumala teitä siunatkoon!"
Erkki oli juuri harmaahiuksisen myllärin vaunuihin istunut, kun isä, Sven ja pienoset tulivat esille. Elli kietoi molemmat kätensä kasvatusisänsä kaulan ympäri, ja isä nosti hänet maahan, asetti pienet kainalosauvat hellästi ja varovasti paikoilleen ja aukaisi kirkkomaan veräjän.
Mylläri sivalsi piiskalla. Eiköhän pappi tervehtäisikään tahi sanoisi jotakin jäähyväisiksi? Kyllä; hän kääntyi ympäri keskellä kirkkomäkeä, katsoi vakavalla ja luottavalla katseella Erkkiä sekä huusi:
"Me odotamme teitä!"