Ja Erkki tunsi, että totisia olennoita oli valmiina kurottamaan hänelle kättä ja näyttämään hänelle tietä, jos hän vain itse tahtoi. Oli niin ihmeellistä kokea moista rakkautta, jonka olemassa oloa hän ei ennen ollut aavistanut, ansaitsematonta, käsittämätöntä rakkautta. Mistähän tuo rakkaus oli kotoperää, kenties se oli korkeimman rakkaudesta heijastus? Korkeimman! — mistä tuollaiset ajatukset tulivatkaan?
"Nuo ovat oivallisia ihmisiä!" sanoi mylläri, osoittaen piiskallaan papin rouvan viimeistä näkyvissä olevaa leninginkaistaletta kohden. "Minä tunnen heidät, sillä minä olen tarvinnut heitä taudin ja surun aikoina."
Alkoi hämärtää, kun Erkki vanhaan huoneesensa saapui; kuinka ilottomalta, kylmältä ja pimeältä se näytti! Eiienkö tosiaankin täältä lähdin, hän ajatteli, enkö ennemmin kuin eilen!
Kirjat olivat kirjoituspöydällä samoin kuin hän ne oli jättänyt. Venäläinen raamattu, espanjalainen, kreikkalainen. Oliko kenties Henki, jota hän ei etsinyt, vaan jonka hän ylenkatsoi vieläpä kielsikin, hänen sieluunsa hiipinyt ja tien valmistanut? Olivatko kaikki hänen vertailunsa ja tutkimisensa olleet välikappaleina Jumalan kädessä?
Hän ponnahti seisomaan: "Yhä pahempaa pahemmaksi käy tilani! olen aivan kuin kahteen osaan jaettu."
Salit olivat yltäisesti valaistuina, häntä kohtasi monien vierasten hälinä. Tukkukauppijas Johnson istui kabinetissa erään vanhan ystävänsä kanssa sakkia pelaamassa.
"Hyvää iltaa, Erkki, ja tervetuloa! — noh, oletko oppinut Isä meitäsi, poikani?"
Ilveellistä vastausta, joka hänellä muulloin aina valmiina oli, ei kuulunutkaan. Ei, tässä huonessa ei Isä meitää rukoiltu, se oli varma tosi, mutta eipä täällä runsaasti riemua eikä rakkauttakaan ollut. Rukoilikohan kenkään vieraista Isä meitää? Oliko hän itse kenties kokonaan Isä meidän unohtanut? — Erkki ei saattanut noista eriskummaisista mietteistä vapautua.
"Aivan hyvä, että tulit", sanoi Elsa, vieden Erkin seuraan; "no, kerro nyt ja ole hupainen."
"Kas niin, enkö minä sitä ajatellut, että sinun oli mahdoton siellä viihtyä!" sanoi rouva Johnson ystävällisesti hymyillen. "Me oikein todella halajamme sinun seikkailujasi kuulla; ne ovat tietysti omituisia ihmisiä, eikö totta?"