"Mitä se on, Betti raukkaseni? Miten alakuloiselta sinä näytät!"
"Ove haluaa puhua kanssani; minä en saata tulla mukaan."
"Niin häpeällisesti! Ensinnä tanssihuvit — ei sinun ei kannata väittää, että vapaasta tahdostasi kotiin jäit; jos hän olisi ystävällisesti sinua lähtemään kehoittanut, niin sinä olisit lähtenyt — ja nyt tämä pieni huvimatka, et edes tähänkään saa osaa ottaa! Kaikilla on rajansa, kärsiväisyydellä myös; tule mukaan kuitenkin!"
"Hänellä ovat kyllä syynsä, Regiina; minun on pakko huviretkeltä jäädä."
"No, jää sitte Jumalan nimessä kotiin; mutta sitte sinun täytyy minulle luvata häntä oikein säällisesti ripittää. Sinun tulee murtaa jää, Elisabet; se on sula velvollisuus tulevaisuutesi tähden. Hengessä jo näen sinut raukkana, masennettuna palvelijattarena omassa kodissasi hiljaa ympäri hiipivän, puettuna Kristiina tädin tavalla ja ottavan tyrannisen herra miehesi pienimmästäkin viittauksesta vaarin. Katso Santeria, kuinka hän lukee silmistäni ja tulee toivottomaksi pienimmästäkin pilvestä otsallani. Hän menisi mielellään tuleen minun tähteni, siitä olen vakuutettu, ja sillä lailla sinäkin olisit tullut rakastetuksi, jos et… Mutta mitä siitä nyt kannattaa puhua! Seuraa nyt vain neuvoani ja anna hänen ymmärtää, että hänelläkin on velvollisuuksia, etkä sinä halua aivan kokonansa poljetuksi tulla. 'Hän on kuin pieni, siveä kyyhkynen', sanoi vävyni joku aika sitte, 'jolla ei ole ollenkaan kynsiä puolustuksekseen.' — No, kas tuossa ovat vaunut! Oi, mitä minä nyt koko huviretkestä välitän!"
Regiina suuteli minua useita kertoja; huikentelevalla tavallaan hän todella piti minusta.
Rouva Gyldenpiil istui vaunuissa, tyynyjen ja peittojen ympäröimänä, ja nyökkäsi ja liikehti valitellen. Nuoret herrat pyysivät, että minä tulisin mukaan.
"Regiinan tähden", pyysi luutnantti.
"Kaikkein tähden", lisäsi Bernhard. "Katsokaa onkivapoja; tämä oli aiottu teille, neiti, ja minä olisin sen yhä matosella varustanut, miten Santeri Regiinan ongen. Oi, taipukaa lähtemään!"
Kun kaikki kehoitukset kuitenkin olivat hyödyttömät, niin seura vihdoinkin lähti. Olipa jo aikakin; minä tuskin enää saatoin kyyneleitäni pidättää. Heidän murheensa siitä, ett'eivät minua mukaan saaneet, näytti kuitenkin olevan jotenkin pintapuolista; sillä kun puutarhan kunnaalta näin heidät ajavan pois, niin he kaikki tyyni iloisesti nauroivat ja juttelivat. Regiina taputteli käsiänsä kauniin ilman tähden. "Tästä on tuleva verraton huviretki", oli viimeinen lause, jonka kuulin, ja niin he vierivät pois, ja pitkät onkivavat ylettyivät hyvän matkaa ulos vaunuista ja heiluivat edestakaisin.