"Kiitos, tuhannen kiitosta! — minä aikoisin kirkkoon, jos se ei teille väärää tee."
"Sinne minäkin aijon."
Erkki seurasi puolittain arkana Herran huoneesen; hänen jalkansa eivät olleet sitä tietä ripille laskemisen jälkeen astelleet.
Hänen tullessaan kirkosta löi joku häntä kädellään olalle; se oli nuori asianajaja Storm.
"Hyvää päivää ja iloista joulua! — minä en tosiaankaan aavistanut, että sinä kuulut kirkonkävijäin joukkoon!"
Kirkonkävijäin! Tuo tuntui hänestä niin eriskummaiselta; tohteikohan hänkin sanoa niiden joukkoon kuuluvansa?
"No, kuinka käy, oletko tarkemmin tuumaillut ehdotustani?"
Erkki vastasi vain kädenlyönnillä, ja niin se seikka oli päätetty; sitte hän haki myllärin ja pyysi saada matkustaa hänen muassaan takaisin.
"Mieluisesti, minä menen iltapuolella." Mylläri mittasi katseellaan häntä päästä jalkoihin. "Mutta olettekohan te sama herra, jota minä tänne kyyditsin, ettekö te ole sen veli? Minusta te näytätte nuoremmalle, te olette sekä nuorempi että iloisempi."
Tukkukauppijas Johnson istui yksinänsä suuressa työhuoneessaan; raskaat, tummat akkunaverhot riippuivat paksuissa poimuissa akkunain edessä. Huone oli pohjaista päin, ruudut eivät vielä olleet aivan sulaneet, vaikka tuli räiski ja liekit tuntuvasti valaisivat suurta rahakaappia. Tukkukauppijas istui köyryseljin laskujansa toimittamassa kuin arkipäivänä ainakin. Erkin astuttua sisälle, hän toki heti nosti päänsä ja kysyi kiihkeästi: