"Pääsitkö erille eilen, vai sitouduitko tuohon kirottuun matkustukseen?"
"Minun matkustuksestani ei tule mitään. Minä olen sattunut puheihin Stormin kanssa ja aijon aluksi hänen johdollaan työskennellä."
"Oikein, se on minun mieleeni." Hän kiintyi taas numeroihinsa.
Erkki jäi seisomaan, katsellen häntä, ja hän sääli häntä sydämmensä pohjasta. Kuinka ilottomina kuluivat tuon miehen, tuon tahratonta elämää viettäneen miehen, päivät, kuinka vähän antoi hänelle hänen perheensä ilon aihetta; kuinka lyhyeltä ja tyhjältä täytyi hänestä elämä näyttää, kuinka toivottomalta kuolema! Ja hän rukoili hiljaisessa mielessään: "Herra, auta häntä, hän on ollut hyvä orvolle, niin hyvä kuin hän on voinut olla; lähetä hänelle Sinun valkeutesi!" — Kuinka autuasta oli Erkistä, kun hänellä oli tiedossa paikka, johon hän saattoi kääntyä rukoilemaan apua itselleen ja muille!
Tukkukauppijas katsahti häntä kummissaan, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: Oletko vielä täällä? Erkki astui likemmä.
"Kiitoksia kaikesta", hän lausui hellästi ja kietoi kätensä holhojan kaulan ympäri, "en unohda sitä milloinkaan!"
"Mitä hupsutusta se on?" Ääni kuului tylyltä, ja käsi tuli survaistuksi pois kaulalta, vaan Erkki ajatteli: minä en päästä sinua niin helposti.
Erkin mentyä ja suljettua oven, näkyi kostea kiilto tukkukauppijaan silmässä, ja hän puhkesi ehdottomasti sanomaan: "Naurettava poika. Jumala siunatkoon häntä!" Hän ei ajatellut, mitä hän sanoi, vaan sanottu se oli.
"Missä sinä olet tuon ijankaikkisuuden pituisen aamupäivän ollutkaan?"
Näin sanoi Johnson Erkille, katsoen soimaavasti häneen.