"Kuuleppa, Herman! — minä sanon sinulle vain yhden seikan: sinussa on jotakin, josta minä pidän; nyt tiedät sen."
Herman säpsähti, mutta se teki hyvän vaikutuksen; hän nauroi:
"Todellako? Minä luulin sinun silmäilevän minua vain pöyhkeästi ylhäältä kateeteristasi. No niin, Erkki, sinussakin on yhtä ja toista, josta minä saatan pitää."
Mylläri oli valjastamassa, kun Erkki tuli.
"Suonettehan anteeksi sen, mitä hetki takaperin sanoin", virkkoi mylläri; "kerrottuani tyttärelleni, että olin teitä toisena henkilönä pitänyt, niin hän arveli sen tulevan siitä, että te sillä välin olitte saanut jonkun hyvän sanoman, sillä hän näki teidät kumpaisellakin kerralla akkunasta."
"Minä olen saanutkin hyvän sanoman, mylläri Hanson, tyttärenne arvasi oikein."
Savu nousi suoraan monista pienistä savupiipuista kylissä. Erkki katseli lempein silmin noita köyhiä asunnoita; leppeästi ja hellästi hän katseli jokaista, jonka he kohtasivat.
Myllyltä hän astui jalkaisin tuon lyhyen tienpätkän pappilaan.
Kun koirat alkoivat haukkua, niin salissa vedettiin akkunaverhoa syrjälle; heti sen jälkeen aukaistiin ovi:
"Tervetuloa!"