Entä sitte tie polttavassa auringonpaahteessa! Pienissä vaunuissa ajava teurastaja neuvoi häntä; tien oikealle puolelle, kappaleen matkaa sisälle, hän ei saattanut erehtyä ollenkaan. — Siinä sen siis täytyi olla.
Ruohokentät olivat kuni samettia, kaikkialla kukkivia ruusupensaita, pienen sievän huoneen melkein kätkivät ruusut, jotka verandan yli tiheissä ryhmissä riippuivat.
Oven ulkopuolella oli puutarha-nojatuoleja, eräälle niistä oli olkihattu heitettynä; olikohan se pojan hattu? — Hänet valtasi kummallinen ahdistuksen tunne; hän oli tähän asti toiminut mieleenjuohtumisen mukaan, nyt se näytti juurikuin pettävän hänet; eikö hänen olisi ollut parasta pysyä kotona?
"Mitä tahdotte täällä?" kysyi nuori tyttö, joka tuli ulos huoneesta, hyvin puettuna ja valkoinen esiliina edessä. "Onko mies kotona?"
"Mies!" tyttö tarkasti hymyillen puhujaa, "herraako te tarkoitatte? — ei, hän ei ole kotona."
"Kenties minä voisin…" — se oli pehmeä, sydämmellinen ääni, joka puhui; Knut Nielsen kääntyi ääntä kohden, ja, kas, huvihuoneessa, suoraan hänen edessään, seisoi nuori ja kaunis vaimo, lapsi käsivarrella. Hän oli valkeissa vaatteissa, yksi ainoa ruusu ruskeissa palmikoissa. Lapsi oli niinikään valkoisessa puvussa, se kurotti pieniä pyyleviä käsivarsiaan ja huusi ilosta; päivän säteitä lankesi kiharaiseen tukkaan, jossa oli rengas renkaan vieressä puhdasta kultaa; suuret, tummansiniset silmät katselivat niin vakavina vierasta.
"Mieheni ei ole kotona", kuului taas, "vaan kenties minä voisin — onko mitään, jota haluatte?"
Knut Nielsen tuijotti mykkänä puhujaan — vai se oli pojan vaimo, pojan lapsi!
"Kiitoksia", sanoi hän vihdoin, "saisinko — minullakin oli kerran tuollainen pienonen, siitä on nyt pitkä aika — saisinko pitää häntä?" ja hän kurotti käsivarsiaan. Kylläpä se oli kummallinen pyyntö, vaan tuo nuori äiti piti hyvin luonnollisena, että kukin mielellään tahtoi p pitää hänen aarrettansa. Hän tarkasti silmänräpäyksen Knutia ja antoi sitte luottavaisesti hänelle lapsen.
"Hän ei ole arka vanhoille, vai oletko, Harald? — ei, kas, hän oikein kurottaa itseänsä teitä kohden, kentiesi luulet, että se on isoisä?"