"Tuli on irti kaupungissa, paras setä; katso kuinka punainen taivas on! Ole levollinen, pikku Camilla, ei se ole täällä, se on kaupungissa."
Vanha herra kiirehti ulos, ja pian seisoivat kaikki tiellä katsomassa peljättäviä liekkejä, jotka nousivat ja laskeusivat, muuttivat paikkaa ja levisivät, kellonlyöntien kumeasti ja kammottavasti kumahdellessa. Vaikka kaupunkiin oli yli neljänneksen peninkulmaa, niin näytti kuitenkin, ikäänkuin tuli olisi ihan naapuritalossa ollut, ja punainen valo väikkyi kaikkein peljästyneillä kasvoilla. Palvelustyttö, pieni Tiina, oli muiden joukkoon yhtynyt; hän seisoi siinä suuri esiliina pään yli ja värisi kuin haavan lehti. Mitä Lassiin tulee, niin hänen kasvoissaan kuvastui melkein vastustamaton halu saada olla muassa, ja hänen ilonsa oli siis suuri, kun hänen isäntänsä huudahti:
"Tätä en kestä! Moista saaliinhimoista hirviötä! Minun täytyy mennä sitä vastaan taistelemaan. Vanha mies ja poika saattavat myöskin ehkä jotain hyödyllistä tehdä. Kiirehdi, Lassi! Tahi kenties oletkin arkalasta kotoisin?"
Sanat eivät saata olla niin paljon "sanovaiset" kuin se uhallinen, vaaraa halveksiva liike, jolla Lassi heitti päätänsä taaksepäin.
"Mutta, setä hyvä, tie on niin liukas ja ilma niin kylmä; muista luuvaloasi!"
"Ja me olemme puolikuolleiksi peljästynnet, jott'emme; uskalla olla yksin täällä, isä!"
"Mutta tulla poltetuksi huoneessasi, sitä kai et peljästyisi? Kas niin, ei mitään naisten loruja nyt! Tule muassa, poika!"
"Mutta sinä unohdat kalottisi, setä, ja tässä on sinun karvainen lakkisi sekä sauvasi, ja nämät mustat tallukat täytyy sulla saapasten päällä olla; senlaisten kanssa ei niin helposti luiskahda."
Julia — sinä silmänräpäyksenä, jona hänen setänsä nosti jalkaa, polkemalla vahvistaakseen, ett'ei nuo mustat tallukat milloinkaan hänen jalkaansa tulisi — veti ketterästi toisen niistä hänen jalkaansa, jonka jälkeen setä hyvänsävyisesti antoi toisenkin jalkaansa vetää.
Kun provessoria ja Lassia ei enää voinut nähdä, niin tytöt palasivat sisälle. Julia sytytti lampun, Camillan taukoamatta tulta tarkastaessa. Kauan ei viipynyt, ennenkuin pieni Tiina aukaisi oven. Hän oli vaalea kuin ruumis ja itki sekä valitti.