"Jos meillä vain olisi isä kotona! Jumala suokoon, että tämä ikävä, kauhea ilta kuluisi! Minusta tuntuu, ikäänhuin jotakin hirveätä olisi tulossa."
Yhä kiihtymistään kiihtyi tulipalo ja levitti kauhua kaikkialle, mihin sen saattoi nähdä. Noin puolen peninkulmaa siitä rakennuksesta, jonka asukasten kanssa olemme tutustuneet, oli saman maantien varrella vanha ravintola, jossa suuri levottomuus ja sekasorto vallitsi, kun vanha paloruisku piti vedettämän esiin säilöpaikastaan ja lähetettämän taisteluun.
Ruumiikas isäntä seisoi kädet sivuilla; kaikki piiat, rengit ja pojat olivat kokoontuneina pihalle, eikä kenkään pitänyt pienintäkään huolta vieraasta, joka kylmässä huoneessa edestakaisin asteli. Huoneen akkunat olivat jäässä, ja kurja, savuava talikynttilän kulu valaisi sitä vain niukasti.
Tuo vieras oli vielä voimakas, vanha mies, jolla olivat harmaat hiukset ja parta sekä pöyhkeä ryhti. Hänen pukunsa oli halvempi-arvoisesta kankaasta sekä vanhanaikaista kuosia. Tuuheat kulmakarvat olivat taajasti yhteenvedetyt, ja koko hänen katsannostansa kuvastui viha ja suuttumus. Oikeassa kädessä hän piti kokoonpuristettua kirjettä, jonka hän kuitenkin äkisti repi palasiksi ja tallasi niitä.
"Matkusta sinä, poika! Kauas saat matkustaa ja kauan, ennenkuin minä myöten-annan — en milloinkaan!"
Tuon vihanpurkauksen perästä hän taas jatkoi kiivasta käyntiään, huomaamatta tulipaloa ja hälinää tahi ainakin huolimatta niistä. Hyväntahtoinen ääni porstuassa veti toki puoleensa hänen huomionsa; se oli arvattavasti emännän ääni.
"Rakas Anna Liisa", sanoi hän, "koeta nyt malttaa sen verran, että voit mennä noutamaan olutpulloa, jota tuo tuolla sisällä pyysi!"
Vanha herra otti askelen takaperin, ja hänen huulensa vetäytyivät ilkulliseen hymyyn.
"Tuo tuolla sisällä", hän toisti, "se tarkoittaa minua muka! Niin, niin, ei ole haitaksi kulkea joskus maailmalla, lainaamatta loistoansa uljasrotuisista hevosista, tupsuista ja palvelijaparvesta. — Tuo korkeasti ylistetty, kunnioitusta herättävä ulkoasu se on, joka kaikkialla vaikutuksen tekee, ha-ha-ha! Korkeintaan luullaan minua vanhaksi alaupseeriksi. Ja kuitenkin minä kyllä saisin teidät juoksemaan, jos tahtoisin; mutta minä halveksin sellaista. Hän löi rintaansa, jossa tuo salaperäinen mahti luultavasti makasi."
Kun hän hetkisen oli odottanut olutta, jonka tuomiseen Anna Liisa ei varmaankaan ollut tarpeeksi mielenmalttia saanut, niin hän kadotti kokonaan sen rahtusenkin kärsivällisyyttä, joka hänen osakseen oli sallittu, ja jätti kovasti kiukuissaan huoneen, otti hevosensa tallista ja ratsasti pois.