"Jos Tiina olisi kotiin jäänyt, Julia, niin hän olisi nyt voinut tohtorin noutaa."
"Sinä olet aivan oikeassa; se on minun vikani, ja sen vuoksi minä itse tahdon tohtorin noutaa."
"Sinä? Mistään hinnasta maailmassa en tohdi olla yksinäni täällä."
Vieno puna levisi Julian kasvoille, ja hän sanoi päättävästi:
"Jompikumpi kahdesta, serkku: toisen täytyy jäädä, toisen lähteä; sinä saatat valita!"
"Se ei tapahdu; minä en voi sallia kummankaan teistä lähtevän. Minusta loppua tekemään ei mitään lääkäriä tarvita; minä kyllä sitä ilmankin kuolen."
"Kosk'ei sitä saata välttää", sanoi Camilla, puoleksi itkien, "niin mene sitte; mutta sitä saat katua sinä Julia, jos minä menehdyn kaikkein näiden hirmujen tähden."
"Sinä et menehdy, oma pikku Camillani; suo anteeksi, jos olin ylen innokas! Ole nyt niin levollinen kuin voit, ja te, herrani, luottakaa siihen, että minä kiiruhdan."
"Ja te aiotte todellakin tohtia lähteä ulos ihmisistä tyhjälle, liukkaalle tielle, kylmänä, pimeänä yösydännä, vanhan, oudon miehen tähden?"
"Tämä lämmin päällysvaate suojelee minut kylmää ja sauva liukastumista vastaan; kun Turvani on seurassani, niin en ole yksinäni, eikä ulkona pimeä ole, ei, sen pahempi! vaan varsin valoisa, aivan liiaksi valoisa."