Lääkäri kuunteli kummastuneena näitä sanoja ja alkoi sitte vikoja tutkia. Kauan ei viipynyt, ennenkuin hän selitti, että haava päässä oli vähäpätöinen, että oikea käsivarsi ja kalvosin oli murtunut, että vasen jalka oli pahasti nyrjähtynyt, ja että muuttaminen olisi suurimmassa määrässä tuskia tuottava sekä epäilemättä tuottaisi vahingollisia seurauksia.
"Eikö kävisi päinsä, että hän saisi jäädä tänne?" kysyi lääkäri.
Vieras silmäili tyttöjä, jotka taas silmäilivät toisiaan. "Se ei luonnollisesti voi käydä päinsä", sanoi vieras. "Se voi ja sen pitää käydä päinsä. — Jos sinä, Camilla, vain tahdot antaa minulle sijan sohvallasi, niin minun huoneeni on teidän käytettävänänne; minä vain laitan sen vähän järjestykseen, niin te saatte muuttaa sinne viiden minuutin kuluttua."
Lääkäri ja molemmat serkut kantoivat hetkisen perästä sairaan sievään, pieneen huoneesen, jossa pehmoinen vuode tarjosi hänelle ainoan ajateltavan virvoituksen. Unen ja voimattomuuden välinen tila valtasi hänet nyt, ja vasta usean tunnin kuluttua hän heräsi tajuunsa sekä kuuli meluavia ääniä viereisestä huoneesta.
"Kun kissa on poissa, niin rotat tanssivat pöydällä", huusi vihainen ääni; "mutta ulos hänen pitää mennä, vaikka minun itse täytyisi hänet maantielle heittää. Moista historiaa en ole milloinkaan kuullut! Niin, mepä olemme rikasta väkeä, pohatoita, käyttäydymme kuin miljoonain omistajat, ei edes oma perhelääkärimmekään ole kylliksi hyvä, kallein kaupungissa pitää noutaa. Ukko on luonnollisesti köyhä kuin rotta, ja minä saan maksaa kaikki; mutta sitä minä en tee, en killinkiäkään maksa!"
"Nyt minä saan luvan puhua, setä hyvä", kuinka ihmeellisen lempeältä, melkein veitikkamaiselta kuului tämä ääni tuon vihan kosken kuohumisen perästä. "Minä kävin meidän lääkärimme luona; vaan kun en tavannut häntä, niin otin toisen, sillä luonnollisesti tarvittiin apua heti. Mahdollisesti jaksaa vanha herra itse maksaa; jos hän ei jaksa maksaa, niin Jumala olkoon ylistetty ja kiitetty, kun Hän sallei hänen kristillisten ihmisten käsiin joutua. — Lääkkeet ja lääkärin maksan minä."
"Sinä! Sitte et tälläkään erällä saa mitään kelloa, pieni hupsu."
Tuosta keskeytyksestä huolimatta jatkoi Julia:
"Kun sinä, setä kulta, olit poissa, niin minä luulin sen olevan sinun tahtosi, että tekisimme sinun periaatteidesi mukaan, ja juuri niin olemme nyt tehneet. Minä en milloinkaan olisi tohtinut sinun rehellisiin silmiisi katsoa, jos olisimme toisin tehneet. Tule katsomaan oven raosta, setä, kuinka kelmeänä hän siellä makaa; hän nukkuu, raukka! — Jumalan kiitos, että tuli on sammutettu, ja että rakas setä on taas kotona; ja sinä pelastit yhden ihmishengen! Jumala siunatkoon sinua; minä olen oikein ylpeä. Tässä ovat yönuttusi ja tohvelisi sekä oiva lasi viiniä lämmittämään urosrintaasi; mutta ensinnä sinun täytyy suudella minua ja sanoa, ettet ole vihoissasi."
Mies sängyssä kuuli joka sanan, ja tuntui juuri kuin jotakin kovaa hänen sisässään olisi sulanut, ja kyynelet tulivat hänen silmiinsä. Provessorin kiivaus häntä tosin vähän alussa peloitti; mutta hän arvasi pian, että se oli enemmän meluava kuin vaarallinen, enemmän jyrisevä ukkonen kuin hävittävä salama. Mitä enemmän tyttö puhui, sitä enemmän sedän viha lauhtui murinaan, joka heikkenemistään heikkeni ja vihdoin loppui isälliseen syleilyyn.