Viimeiset sanat tulivat lausutuiksi osaksi palvelijalle, osaksi pienelle, turkkeihin kääritylle naiselle, joka heti palvelijan perästä ovesta sisälle tuli. Se oli sangen liikkuva ja ketterä pieni olento, punaverisin, mielinkielevin kasvonpiirtein ja terävin silmin, jotka tutkien kiitivät yli huoneen ja henkilöjen. Hän oli aivan innokas pääsemään puheihin ja esitteli itse itsensä:
"Rouva Klemme, ennen Kristiana Spag. Vahinko, ett'ei everstinna ole kotona; te ette kenties milloinkaan ole Kristiana Spagista puhuttavan kuulleet."
"Olemme kyllä", vastasi Klaara ystävällisesti, ojentaen pienelle rouvalle kätensä ja pyytäen häntä istumaan; "tehän hoiditte minun vanhempieni taloutta useita vuosia ja tulitte sitte erään prokuraattorin kanssa naimisiin; minä tiedän kaikkityyni. Niin ikävää, että äiti juuri matkusti pois."
"Niin, aivan ikävää! Minä olen ollut pari päivää lankoni luona, joka Suotaloa hallitsee; tiedättekö, missä Suotalo on — vai ette tiedä? Tänä yönä matkustan kyytivaunuissa Köpenhaminaan, sillä minun pitää huomenaamulla aikaisin rautatielle päästä. Lankoni oli niin hyvä ja kyyditsi minut tänne omilla ajoneuvoillaan, kun hän kuuli, kuinka hartaasti minä teitä kaikkia halusin tavata. Kustaahan on meriupseeri, olen kuullut, ja te olette luonnollisesti Klaara. Kuinka äidinnäköinen te olette! Viimeksi, kun teidät näin, kannettiin teitä käsivarrella — niin, kuinka aika toki kuluu. Tuo on kai, luulen ma, Anna."
Keltaisenruskeat silmät kiintyivät kummallisella katseella tuohon nuoreen tyttöön, kysyvällä, vakoilevalla katseella, joka Annaa suututti ja haittasi. Anna jatkoi kuitenkin soittamistaan, antamatta häiritä itseään, ja antoi sisaren puolestaan vastata. Rouva Klemme alkoi nyt riisua turkkejaan, laski pois kissannahkaisen käsipuuhkan ja samallaisen turkinkauluksen sekä näytti ikäänkuin odottavan, että hänelle tarjottaisiin jotakin-virvoketta.
"Ei mitään vaivaa minun tähteni", hän sanoi samassa, "kaikella muotoa, ei mitään vaivaa minun tähteni!"
"Ainoastaan pieni kuppi teetä", väitti hyvänsuopa Klaara, "se on silmänräpäyksessä valmis; niin kauan saattavat kyllä vaunut odottaa."
Ja hän riensi keveästi huoneesta, katattaakseen teepöytää. Pieni Klaara rukka!
Anna jatkoi soittamistaan; rouva Klemme nousi ja lähestyi häntä.
"Te soitatte erinomaisen hyvin", hän sanoi puoleksi tuttavallisella äänellä; "harvoin niin suuria luonnonlahjoja saa kuulla."