"Pyydän anteeksi!" vastasi Anna, nousten kiireesti ja sulkien pianon. Rouva Klemme käsitti heti tuossa anteeksipyynnössä olevan loukkauksen. Nuori tyttö ei siis ollut soittanut häntä huvittaakseen, vaan päinvastoin unohtanut hänen läsnäolonsa. Sama kummallinen katse tuli taas noihin keltaisen ruskeihin silmiin. Anna kohtasi sitä alussa pöyhkeällä ja kylmällä välinpitämättömyydellä, vaan kun se yhä jatkui, ja rouva Klemme lisäsi sen merkitystä vienolla päänpudistuksella ja hiljaisella: "hohhoh! jaa!" niin hän katsoi vihdoin sopivaksi kärsimättömällä äänellä huomauttaa:
"Te katsotte minua niin kiinteästi!"
"Teinkö niin? Saattoi olla. Minua oikein ilahduttaa, että teillä on niin hyvä olo, sillä hyvä olohan teillä on — eikö totta?"
Hänen huulillaan, tätä sanoessaan, oli puoleksi ilkullinen, puoleksi säälivä hymyily. Anna tunsi selittämättömän väristyksen ja omituisen halun juosta tiehensä, vaan hän voitti sen heti. Mitä tarvitsi hänen välittää tuollaisesta, jokapäiväisestä pikku rouvasta, sitä vähemmän peljätä moista!
"Minulla on täydelleen hyvä olo", hän vastasi ja katsoi suoraan rouva Klemmen puoleksi kartteleviin silmiin. "Mutta teillä varmaankin on jotain sydämellänne; sanokaa se yhtä hyvin suoraan."
"En itse tähteni, Jumala varjelkoon, vaan elämässä on vastakohtia, jotka tunnollista ihmistä tuskallisesti liikuttavat. Minä puolittain toivoin, että te antaisitte minulle jotakin toimitettavaksi; teillä on tietysti runsaasti säästörahoja, ja Jumala tietää, että pieni apu olisi enemmän kuin hyvään tarpeesen; vaan se on seikka, joka luonnollisesti ei minua koske."
"Puhukaa selvemmin, minä en käsitä ainoatakaan sanaa."
"Minun on aivan vastahakoista murehduttaa teitä, rakas tyttöni, vaan toiselta puolen katson olevani velvollinen puhumaan. Toinen onnettomuus on toisen perään seurannut; ensinnä hän taittoi jalkansa, ja kun se oli jotakuinkin parantunut, jotta hän saattoi kainalosauvalla käydä, niin kaatui tuo kurja rahjus ja taittoi käsivartensa, Kehnotkin tyynynsä hänen on sairasvuoteestaan täytynyt myödä, ja lääkäri on luonnollisesti maksamatta. Hän, poloinen, ei surmikseen menisi köyhäinhuoneesen; mutta isäntä ei kauemmmin häntä maksutta pidä, joka on luonnollista, ja sinne hän siis kuitenkin joutuu, jos ei tauti hänestä ennemmin loppua tee. Ymmärtänettehän nyt, että minä sain monta ajatusta päähäni, kun näin teidät noin hienona ja iloisena, tietäissäni että hän poloinen makaa ilman hoivaa ja hoitoa hädässä ja kurjuudessa."
"Mutta, suuri, laupeas Jumala, kenestä te puhutte? Mitä koskee tuon olennon tila enemmän minuun kuin muihin?"
Rouva Klemme tuijotti kauhistuneena noita kelmeitä, tuskaisia kasvoja; hän katui nähtävästi, mitä oli sanonut, ja änkytti: