"Minkätähden siis tulet? — luuletko minulle olevan mieluista antaa kieltävä vastaus? — pyydän anteeksi, herra Bruhn, mutta eräiltä puuttuu todellakin niin täydellisesti järkeä, että peräti kadottaa malttinsa."
"Mutta mitä soisit lapsen tehneen," keskeytti kapteeni lepyttäen, "luuletko Aaton huolivan hänen kiellostaan?"
Neiti ystävätär, joka tänään oli valkoisessa puvussa, sinisellä vyöhyellä ja lemmikkikukilla hiuksissa, puuttui nyt puheesen: "Pieni palanen, minun tähteni, rouva Linde kulta. Varmaankaan se ei haitanne."
"Jättäkää se mieluummin tekemättä", pyysi Maria.
"Miksikä sitten tulit? Sitä en käsitä? — Anna hänelle heti tämä palanen ja sano hänelle kenen pyynnöstä hän sen saa." Hän nyykäytti hyväksyen päätänsä neiti Schwalbelle.
Vihan puna nousi Juhon kasvoille; hän oli harvapuheinen ja nyreissään koko atrian ajan.
Kahvipöytä oli valmistettu lehmuksien alle, Maria toimiskeli kahvinkeittämisessä, Aatto lepäsi uutimessa lukien.
"Terveydeksenne!" neiti Schwalbe niiasi hänelle leikillisesti.
"En sitä syönytkään, Marialla oli muka niin monta joutavaa estettä, että aivan kadotin haluni siihen."
"Sepä olikin oikein," Juho lähestyi häntä, "minun täytyy kiitellä neitiä tohtorille."