"Minua vähän peloittaa mennä yksin tänään kotiin täti!"
"Turhia, mieletön lapsi! vastahan kello on kuusi. No, herra Bruhn?
"Pyydän anteeksi, rouva Linde, en mielelläni mene vieraisiin vieraitten seurassa."
"Voi teitä, sanotteko meitä vieraiksi? — En kuitenkaan tahdo teitä enää kiusata, jos lupaatte viettää huomisen päivän meillä. Herra tohtorin täytyy jo aikaisin luopua vieraastaan ja antaa meidän nauttia hänen seurastaan aina noin puoliyöhön saakka. Olemme aioskelleet lähteä pitemmälle huvimatkalle. — Jääkää hyvästi niin kauvaksi, — voikaa hyvin!"
Rouva Linde astuskeli majesteetillisesti pitkin katua, jälestäpäin kulkivat nuoret valkopukuiset tytöt, jotka rypistelivät pieniä nenänykeriänsä, heittäessään maalaisiin olentoihin pilkalliset katseet.
"Minne hän joutui?" Tohtori katsahti ympärilleen hakien Mariaa, "olisin tarjonnut hänelle paikan ajoneuvoissamme. Sepä vasta oiva täti! — Minne nyt, Juho?"
"Älä odota minua, löydän minä kotiin", hän kiiruhti joutuisasti pois.
Maria oli jo ehtinyt hyvän matkan viimeisten talojen ohi, kun Juho hänet saavutti. Hän hiljensi käyntiänsä ja kuunteli. Kenties Juhon askelet häntä säikähdyttivät.
"Minä se olen, neiti Linde!"
"Jumalan kiitos!" sanoi hän vilkkaasti, mutta lisäsi heti selitykseksi, "minä olen hirveä pelkuri."