"En tule, olen vaan rasitukseksi."
"Mutta Aatto kulta", äiti näytti huolestuneelta, "miten sitten menettelemme? — minun on vaikea tulla toimeen ilman Mariaa."
"Tietysti."
"Mutt'en myöskään voi jättää sinua yksin! — jos ei vaan tuo
Anna-Kressa olisi noin kovin tyhmä, ottaisin hänet mukaani."
Juho olisi mielellään antanut Anna-Kressalle kulta-rahankin, sentähden että hän oli noin kovin tyhmä.
Talon nuoret tyttäret pysyivät aivan väliäpitämättöminä; ei tullut kysymykseenkään, että joku heistä jäisi kotiin veljensä luo, tahi ottaisi toimittaakseen pienet askareet huvimatkalla.
"En ymmärrä, minne mieheni on joutunut", rouva Linde huoahti: "Soitapas meille hiukka, niinkauvan kun odotamme, Henrietta, tahi ehkäpä te, neiti Schwalbe! Herra Bruhn tietysti on soitannon suosija."
"Olen kyllä, mutta minulla on suuret vaatimukset", hän lausui sen suoralla, mutta kuitenkin kohtelijaalla tavallaan; kumarrus ja kasvojenkuvaus lievensivät hänen sanoistaan niiden pistäväisyyttä.
"Sittenhän minä pulasta pääsen", Henrietta koetti hymyillä. "Sinä,
Agata, saat ottaa sen tehtäväksesi."
Neiti Schwalbe, joka ei epäillyt soitannollista kykyänsä, soitteli komeata kappaletta. Aatto kuunteli huumautuneena, mutta oli kuitenkin kovin mielissään siitä, että vieras pysyi hyvin väliäpitämättömänä. Olihan selvää, ett'ei hän tullut sinne Agatan tähden.