"Hyvin vähän."
"Suvaitsetteko?" Juho hyppäsi kapteenin vaunuihin, hän tahtoi saada rauhassa miettiä.
"Tätä ei enää käy pitkittäminen, hänen paikkansa ei ole täällä!" — Mikähän teki Marian aivan toisenlaiseksi, kuin kaikki muut, arveli hän vielä, Marian istuessa muiden keskellä, sillä hänen mielestään oli, ikäänkuin istuisivat rauhanomaisella paikalla.
Yht'äkkiä kuului kiivaita ääniä toisista vaunuista; rouva Linde puhui kovaa ja ratkaisevaisesti:
"On liian myöhäistä, en tahdo mitään semmoista kuullakaan, en millään muotoa!"
"Mitä nyt?" Kapteeni pysähdytti hevosen.
"Aja vaan eteenpäin, hyvä Linde, eipä juuri niin mitään!"
Juho kääntyi taaksepäin: "enkö minä voisi jollakin tavoin auttaa?"
Rouva Linde pudisteli hymyillen päätään, Maria katsahti alas; itkikö hän?
"Saanko astua pois tässä", pyysi Juho tienhaarassa, "kiitos kyydistä, herra kapteeni!" — Hän astui vaunujen luo: "Mitä on tapahtunut?" hän kääntyi Marian puoleen.