Nuori tyttö katsahti ylös, sitten loi hän katseensa maahan; äkkiarvaamatonta oli tuo hänelle; nyt ymmärsi hän Juhoa.
"Maria." Juho ojensi sormuksen hänelle, "tahdotko ottaa sen minun kädestäni? — saanko minä panna sen sormeesi?"
Vapisten ja kuitenkin sanomattoman luottavaisesti ojensi hän pienen värisevän kätensä esiin. Juho pani sormuksen sormelle. Mariasta tuntui kuin olisi tuo ollut unelma! "Sitten palaan." Juho otti jo muutaman askelen, mutta kääntyi äkkiä. "Anna minulle sananen mukaani matkalleni, yksi ainoa!"
Mitähän hän sanoisi? Katse korvasi sanoja.
"Kiitos", Juho ojensi kätensä häntä kohtaan, "kiitos!"
* * * * *
"Maria, Maria, minne menetkään", rouva Linde oli äkäissään. "Aatto on kaksi kertaa sinua kysynyt. Luulenpa unohtavasi asemasi tässä talossa."
"Anna anteeksi! Tänään tätini, täytyy teillä olla kärsivällisyyttä minun kanssani." Nuori tyttö riensi huoneesensa, hän halusi päästä hiljaisuuteen, ajatuksiansa kokoomaan.
"Oletko kipeä?" rouva Linde tempaisi oven auki.
"Nyt jo tulen!" Kyyneliset kasvot loistivat autuaallisuudesta, "älä ole suutuksissasi täti kulta! Minä kiiruhdan kahta kiireemmin."