Hän oli tuskin lausunut sanansa loppuun kun Juho jo seisoi ovella.
"Hyvästi rouva Linde!" sanoi hän, "minä uskon Marian vielä vähäksi ajaksi teidän huostaanne. Sukulaiseni tohtori Bruhn on kyllä pyytänyt häntä luokseen, mutta Maria itse tahtoo mieluummin jäädä tänne, siksi kun tulen viemään häntä kotiin. Pitäkää hyvää huolta hänestä! — mitä sanotte te herra Linde?" hän pani ystävällisesti kätensä Aaton olkapäälle, "tuletteko kaipaamaan Mariaa?"
"Tulen, sillä hän ei koskaan ajattele itseänsä. — Onnea Maria?" —
"Tahdotko tulla saattamaan minua vähän matkaa", Juhon käytöksessä oli jotakin kunnioitusta osoittavaa, "vaan kuusiston kautta?"
Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, kavahti rouva Linde paikaltaan.
"Kaulani on kuin kuristuksissa, penäyksiä minulle, joka olen ollut äitinä hänelle, sekö on kiitos?" Hän kuitenkin pian toipui ja maltti mielensä. "Muutenhan tämä on varsin ilahduttava tapaus, varsin ilahduttava, mutta mikähän oli silmiäni soaissut?" hän loi ihastelevan katseen neiti Schwalbeen.
Sill'aikaa kulkivat nuoret hitaasti kuusiston läpi, he kulkivat hitaasti käsi kädessä.
"Minä saatan sinua taas takaisin", Juho kääntyi kun tulivat portille. — "Muistatko kun erosimme tässä markkinapäivänä? — minä jäin tänne seisomaan, katselin jälkeesi ja ajattelin: joko hän tahi sitten ei kukaan koko maanpiirillä. — Mitä sinä ajattelit?"
"Että olit altis kaikille, madolle tiellä, köyhälle pojalle, minulle itsellenikin. Minusta olit mies Jumalan mielen jälkeen ja tämä ajatus täytti mieleni ilolla." — Hän pysähtyi ja katsoi ujosti Juhoon. "Ennenkuin eroomme antaisin mielelläni sinulle isäni sormuksen. Minulla on se sekä suortuva isäni hiuksista tässä pienessä kotelossa, se on minulle, lähinnä äitini sormusta, jonka nyt olen sinulta saanut, rakkain kaikista mitä minulla on."
"Kiitos, se sopii minulle hyvin. — Armas pieni morsiameni, oi, jospa voisin olla sinulle sekä isä, äiti, veli että puoliso!"