* * * * *
Rantamäki näytti Juhon mielestä toisenlaiselta kuin tavallisesti hänen ajaessaan sisään pitkin lehtikujaa. Pienet, kepeät vaununsa eivät nekään olleet näköisensä, istuin näytti paljoa leveämmältä; hän ei istunut keskellä sitä niinkuin muulloin, vieressään oli tyhjä paikka.
Ajurin vieressä istui Pekka uhkeana uusista sarkavaatteistaan, uudet vankat saappaat jalassa ja päässä nauhalla ja ankkurilla koristettu hattu. Liina- ja sunnuntaivaatteita sisältävä pieni matkapussi oli hänen edessään Tiraksen vieressä, joka liehutteli häntäänsä ja loi utelevan katseen ulos maailmaan.
Juho oli tuskin astunut maahan, ennenkuin palvelusväki jo ymmärsi jotakin tapahtuneen. Olihan hän hyvä isäntä, mutta ankara ja käskevä; harvoin oli tervehdyksensä ollut näin suopea.
"Hyvät ystävät!" nuori tilanomistaja seisoi avopäin kuistilla, "minä tahdon tänä iltana juoda kanssanne maljan; tulevan emäntänne maljan. — Missä on puutarhuri? — tule sisään kanssani Juustila."
"No", Juho katseli nuoren puutarhurin surumielisiä kasvoja — "vieläkö on aikomuksesi muuttaa, Juustila?"
"Ei aivan vielä. — Hänen vanhempainsa mielestä on viisainta, että odotamme, sekä että kumpikin puolestamme ensin koetamme koota vähän, mutta hänellä on huono palkka, niin että kylläpä kestää kiskoa. — Enkä minäkään ole semmoinen kuin voisin olla; peräti kadottaa halunsa kaikkeen kun näin on kaiho mielen vallannut. Ei voi viihtyä paikassa, josta juuri pyrkii päästäkseen pois."
"Enkö pestannut sinua naimattomana puutarhurina?"
"Kyllä, — isännällä on täysi oikeus, mutta…"
"Ymmärränpä minä sinua", Juho pani kätensä hänen olkapäälleen, "kuulepas, olen ajatellut sinua näinä päivinä, Juustila! Ehdosta olen naimaton pyhkäissyt pois. On kai puutarhurin tuvassa, arvelemma, hänellekin tilaa; sievistetäänpä sitä sitten hiukan. — Mutta mies, mitä ajattelet?"