"Mutta sitä meistä ei koskaan tullut. — Kun olin ottanut kirjani esiin, järjestänyt vaatteeni ja vihdoin pujahtanut sänkyyn, palasi Virginia täti.
"'Lue nyt rukouksesi, pieni Juho kultaseni! — sitten suutelet minua ja sanot hyvää yötä. Niin kai sinulla on tapana tehdä, eikö niin?'
"Minä kohosin kyynäspäilleni, katsoa tuijotin häntä tuikeasti silmiin ja sanoin; 'Sitä en tahdo tehdä, täti!'
"Hän kavahti, mutta kääntyi taas puoleeni.
"'Olet aivan uuvuksissa, lapsiraukka, minä luen sinulle rukouksesi.'
"Tuskin oli hän mennyt, kun pieni salaovi sänkyä vastapäätä aukeni ja ovella näin nauravat kasvot, heloittavin ruskein silmin.
"'Hyvin poika! etpä näytä minusta hämmentyneelle. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut näin lystiä,' hän nauroi niin että kyynelet silmistä tippuelivat. Hän oli nuori Jensen, tuleva opettajani."
"Juho, tuo ei ollut mikään hyvä paikka."
"Enoni oli kelpo ihminen, häneltä opin ainoastaan hyvää, mutta hän seisoi niinkuin ulkopuolella kaikkea mitä muutoin talossa tapahtui. Hän oli kunnon maamies, joka hoiti omia asioitansa ja kulki tietänsä suoraan eteenpäin, luullen muiden tekevän samoin. — No, mitään varsinaista pahaa ei liene tapahtunutkaan. On vaikeaa kuvata tätiä, hän oli luonteeltaan liian monipuolinen henkilö, mutta varmaa on että kaikki mitä sanoi tahi teki, tarkoitti samaa päämäärää, ympäröittää itsensä kunnialoisteella. Uskontoakin käytettiin siihen tarkoitukseen, hän koristi itseään sillä, niinkuin helmillä ja koralleilla, hän koristi itsensä miehensä kunnialla, lähimmäistensä vioilla ja omalla suvaitsevaisuudellaan. Hän oli muka osaaottavainen ja auttava ystäviä ja tuttavia kohtaan, josta siten kaikki luulivat olevansa velassa hänelle ja koettivat, kumma kyllä, kaikin tavoin sitä maksaa. Silloinkin kun hän köyhiä auttoi, koettivat he puolestansa apua korvata, ja yhä kasvoi heidän kiitollisuutensa ja ihastuksensa. Palvelusväki, paitsi emäntäpiika ja kamarineitsyt, katsoi häntä puolijumalaksi. — Tunsin heti, melkein vaistomaisesti, ett'ei hän ollut totinen ja asetuin siitä syystä heti sotakannalle. — Nuori Jensen oli oiva opettaja, hän vaati ankarasti minua lukemaan. Hän oli hilpeä, vilkasluontoinen ja hyväpäinen, mutta hänen käsityksensä ja arvostelunsa olivat aina vähän tuimat ja pistävät. Hyvinpä hän osasi temmata pois nuo hurskauden valokasvot, joilla tätini ynnä monet muut ymmärsivät peittää turhuutensa, maallisuutensa ja itsekkäisyytensä!"
"Ymmärrän kaikki vallan hyvin Juho! ymmärränpä sinuakin paremmin kuin ennen. Isoisäsi mielipiteet ovat ikäänkuin vartioneet sinua, mutta unohdit tien lähteelle, josta heillä oli alkunsa. — On kauheata kuulla ihmisten kiroavan ja pilkkaavan, mutta vielä kauheampaa on kuulla Herran Jumalan pyhää nimeä väärinkäytettävän tekopyhyydeksi ja ulkokultaisuuden kautta. — Kumpikin tavallaan riisti sinulta lapsuuden uskosi, eikö niin, Juho?"