"Olitko veljenpoikasi luona Kerttu?"
"Olin, rouva hyvä, mutta vaan tuokion, sillä pikku Hannu ei ollut aivan terve. Yrjö tuli kanssamme pajaan, jossa katselimme kuinka hänen isänsä vasaraansa heilutteli. Oskari oli niin huvitettu, että hän oikein ilosta huusi, joka kerran kun säkeneet lentelivät."
"Et suinkaan vaan antanut hänen suudella kipeätä lasta?"
"En, vein hänet kohta ulos, mutta Yrjöä hän taputteli ja syleili.
Toivon ett'en tehnyt väärin."
"Et ensinkään Kerttu! — Suretpa vähän turhiakin, huolellinen pikku äiti."
Kaksi päivää senjälkeen, oli Oskari silminnähtävästi kipeä, lähetettiin lääkäriä hakemaan.
"Onko täällä ollut toisia lapsia?" kysyi hän heti.
Maria kalpeni. "Muutamia päiviä sitten leikitteli hän sepän nuorimman pojan kanssa."
"Aih!" Lääkäri kumartui taas kehdon yli.
"Mikä se on", kysyi Juho kiivaasti, "mitäpä luulette?"